perjantai 18. elokuuta 2017

Junaliikenteen kilpailuttamisesta

Tämä blogi on ollut monta vuotta hiljaisena, koska ei ole oikeastaan ollut mitään laatikon ulkopuolista asiaa, ja olen toisaalta kirjoitellut toisia kanavia pitkin. Nyt kuitenkin keskustelu junaliikenteen kilpailuttamisesta on reilu viikon verran käynyt kuumana ja keskustelu vilisee niin paljon väärinkäsityksiä, että on perusteltua tehdä blogikirjoitus aiheesta. Päivitän kirjoitusta tarpeen mukaan, jos se kaipaa lisäyksiä tai muutoksia.

Ensin perustietoa junaliikenteestä: lain tasolla rautatieliikenne on jo pitkään organisoitu niin, että raiteille mahtuu muitakin toimijoita. Rataverkosta on vuodesta 2010 alkaen vastannut Liikennevirasto, sitä ennen se kuului Ratahallintokeskuksen tehtäviin 1995–2009. Tätä ennen eli 30.6.1995 asti oli olemassa Valtionrautatiet, joka valtion liikelaitoksena vastasi sekä rataverkosta että liikennöinnistä, mutta tämä siis on taaksejäänyttä elämää, kun Valtionrautateiden toimintaa jatkamaan 1.7.1995 perustettu VR-Yhtymä Oy on keskittynyt varsinaiseen junien ajamiseen.

Valtionrautateiden virkaa toimittava junasuorittaja työssään 1980-luvun lopulla. Taustalla joutsenlauluaan laulavat ”lättähattu”-kiskobussit, joiden hylkäämisen myötä lakkautettiin suurin osa jäljelläolleesta Valtionrautateiden paikallisliikenteestä toukokuussa 1988.


VR-Yhtymän lakiin perustuva yksinoikeus taas lakkasi 2010-luvun alussa, ja se korvaantui 3.12.2009 voimaan tulleella yksinoikeussopimuksella, jolla VR:lle annettiin yksinoikeus henkilöliikenteeseen nillä rataosilla, joilla se liikennöi. Periaatteessa siis yksityinen yhtiö saisi tuoda junia vaikkapa radalle Turusta Uuteenkaupunkiin tai Jyväskylästä Äänekoskelle, mutta nämä radanpätkät ovat sen verran erillään toisistaan, ettei järjellistä liikennekokonaisuutta synny – eikä kellään ole meille sopivaa kalustoa, mistä kerron lisää alempana.

Liikenne- ja viestintäministeri Bernerin esitys on pähkinänkuoressa seuraava: VR:n nykyisen yksinoikeussopimus on tarkoitus purkaa, ja sen sijaan kilpailuttaa Suomen junaliikenne paketteina. Nämä paketit sisältäisivät sekä selvästi kannattavaa liikennettä (esim. Helsinki–Tampere), että vähemmän kannattavia (esim. Joensuu–Nurmes). Tavoitteena on, että paketeista jopa kilpaillaan kaupallisten radiotaajuuksien tavoin, jolloin ostoliikenteen maksamisen sijaan valtio saisi rahaa junaliikenteestä. Tämä perustuisi siis ns. ristisubventioon, joka on valtion budjetin näkökulmasta mukava tapa hoitaa joukkoliikenne, jolloin sitä ei tarvitse tukea suoraan ostoliikennebudjetin kautta. Tässä on omat ongelmansa, ja on mielestäni toivottavaa, että kilpailutuksessa käytettävät mittarit ovat pikemminkin vuoromäärän maksimoinnin kuin valtiolle tulevan rahamäärän muodossa. Ns. open accessia eli vapaata markkinoille tuloa ei ole tarkoitus tässä vaiheessa sallia, vaan kaikki junaliikenne olisi julkisesti koordinoitua.

Samalla annettaisiin myös kaupunkiseutujen joukkoliikenneviranomaisille ja nyt perustettavina oleville maakunnille toimivalta oman alueensa paikallisjunaliikenteeseen samalla tavoin kuin HSL:llä tai Ruotsin läänien itsehallinnollisilla maakäräjillä (landsting). Tämä tarkoittaa sitä, että esim. Tampereen seudun joukkoliikenneviranomainen voisi päättää linjan 70 Nokia–Tampere vuoromäärän kasvattamisen sijaan ostaa samalle linjalle junaliikennettä. Nyt se ei sitä voi tehdä, koska ministeriö on joukkoliikennelain nojalla junaliikenteessä toimivaltainen joukkoliikenneviranomainen, Tampereen seudun viranomainen ainoastaan bussiliikenteessä.

Pakettiin kuuluisi myös VR:n kaluston siirtäminen erilliseen kalustoyhtiöön, samoin kunnossapidon ja liikennöinnin kannalta oleellisten kiinteistöjen yhtiöittäminen VR:stä erikseen. Tämä on tärkeää kilpailuneutraliteetin kannalta, josta tosiaan lisää jäljemänä.

Keskustelussa on näkynyt todella pahoja väärinymmärryksiä, mitä ihmiset ovat saaneet huonon journalismin ja aiheella politikoinnin kautta. Pahimmillaan on kuviteltu, että rataverkkoa oltaisiin yksityistämässä tai VR-Yhtymää myymässä, mikä ei pidä paikkaansa. Varsinkin vasemmistoon kallellaan olevat ovat olleet suorastaan sotajalalla ehdotusta vastaan, vissiin koska perinteet velvoittavat. Samalla he ovat kuitenkin käyttäneet paikoin hyvin markkinaoikeistolaista retoriikkaa, kenties huomaamattaan.

Alla yleisimpiä väitteitä ja niiden vastineet:

”Yksityiset firmat tulevat kuorimaan kermat ja VR joutuu hoitamaan tappiollisen liikenteen/se lopetetaan kokonaan”

Tässä nimenomaisessa mallissa juuri tätä ei pääse käymään, kun vilkasliikenteisiltä väleiltä kuoritut kermat on pakko käyttää ei-niin-kannattavien välien liikennöintiin. Yksityinen firma ei voi myöskään yksipuolisesti päättää lopettaa kannattamatonta liikennettä ilman, että se menettää koko liikennöintioikeutensa.

”Suomen junaliikenne on tehokkaampaa kuin Ruotsissa”

Tämä väite perustuu lukujen harhaanjohtavaan tulkintaan. Ruotsissa oleellista on, että kilpailuttamisen lisäksi siellä on satsattu kunnolla junaliikenteeseen. Kun Suomessa kiristetään nyörejä vuosi vuodelta, Ruotsissa investoidaan ekologiseen ja kaikkia palvelevaan liikennemuotoon, erityisesti paikallisliikenteessä. Tämä on johtanut myös tuloksiin, varsinkin paikallisen ja alueellisen liikenteen kasvutahti vuodesta 1990 on huima.

Ylempi kaavio: joukkoliikenteen kulkutapaosuuksien kehitys Ruotsissa 1997–2013, punaisella bussit, oranssilla rataliikenne; alempi kaavio: Ruotsin rautateiden henkilöliikenteen kehitys 1950-luvulta 2010-luvulle. 1990-luvulta lähtien, jolloin SJ:n monopolia alettiin toden teolla purkaa varsinkin lyhyiden matkojen kasvu on ollut huomattavaa.
On aivan selvää, että paikallinen junaliikenne vaatii joka tapauksessa julkista tukea. Se ei toimi pelkästään markkinaehtoisesti, oli kilpailu avattu tai ei.

Mm. Ruotsissa ja Saksassa paikallinen ja alueellinen junaliikenne on alueellisten viranomaisten, Ruotsissa maakäräjien tilaamaa. Se on osa yhtenäistä joukkoliikennejärjestelmää, eli sama lippu käy junassa ja bussissa, kun molempien takana on sama taho. Tämä tarkoittaa, että bussit voivat keskittyä syöttöliikenteeseen asemalle ja junilla hoidetaan nopeaa liikennettä alueen keskuskaupunkiin. Nythän tämä ei enimmäkseen toimi, vaan junaliikenteen rinnalla pyöritetään päällekkäistä bussiliikennettä tai paikallisjuna puuttuu jopa kokonaan. Junaliikenteen ”tehokkuus” siis valuu tilastoharhana tehottomaan bussiliikenteeseen.

Rehvastelu sillä, kuinka vähän Suomessa käytetään rahaa junaliikenteeseen näyttää minun silmissäni lähinnä siltä, että ”meilläpä ei mihinkään paikallisjuniin laiteta rahaa, me suomalaiset ajetaan autolla”.

”VR:ää ei pidä pakottaa antamaan junia toisten käyttöön, jokainen junayhtiö ostakoon omat junansa”

VR-Yhtymä Oy on Suomen valtion täysin omistama yhtiö, joten valtiolla on täysi oikeus tehdä omaisuudelleen mitä haluaa. Valtio haluaa kilpailuttaa sen liikenteen, jota VR nyt hoitaa yksinoikeudella, ja sen tehdäkseen se tarvitsee kalustoa. Valtion junakalusto on nyt VR-Yhtymän taseessa, josta se on tarkoitus vain siirtää toiseen valtionyhtiöön.

Kalustoyhtiötä tarvitaan, koska Suomi on junaliikenteen näkökulmasta täysin epäyhteensopiva kaikkien muiden kanssa.

Suomessa on vanha tsaarinajan raideleveys (1524 mm), leveämmät vaunut (3200 mm), mutta sama laiturikorkeus kuin muualla Euroopassa (550 mm). Eurooppalainen standardiraideleveys taas on 1435 mm ja tyypillinen vaunu on noin 2850 mm leveä. IVY-maiden GOST-standardin mukaiset junat taas ovat raideleveyden puolesta käytännössä yhteensopivia Suomen junien kanssa (1520 mm), mutta muuten erilaisia: erityisesti laituri- ja lattiakorkeus 1100 mm tarkoittaa sitä, että venäläinen kalusto ei ole koskaan meillä esteetöntä.

Epäyhteensopivuus tarkoittaa sitä, että Suomessa liikennöidäkseen täytyy räätälöidä kalusto – sitä ei saa ”kaupan hyllyltä” eikä käytettynä – paitsi yhdeltä toimijalta. Se toimija on VR-Yhtymä, joka on tähän asti mieluummin myynyt käytetyn kalustonsa romuliikkeille hävitettäväksi kuin potentiaaliselle kilpailijalle tai ylipäätään kellekään, joka saattaisi myydä sen edelleen potentiaaliselle kilpailijalle.

Jos järjestettäisiin kilpailutus, jossa jokainen toisi oman kalustonsa, kilpailutukseen tulisi tasan yksi tarjous – VR:ltä. Koska kilpailutussopimukset ovat noin 10 vuoden mittaisia ja rautatiekalusto on kallista, mutta pitkäikäistä, kukaan ei uskalla ostaa kalustoa, jolla ei kilpailutuksen hävitessään tee mitään.

Jopa maissa, joissa käytetyn kaluston markkinat ovat likvidimmät, on julkisia kalustoyhtiöitä. Ruotsissa sellainen on läänien maakäräjien omistama Transitio AB.

Osa VR:n kalustosta on tällä hetkellä pois käytöstä muutenkin (pikajunavaunujen lisäksi suurin osa yksikerroksisesta IC-kalustosta (Ex/Expt), kaikki Eil(f)-sarjan lähiliikennevaunut ja suuri osa lähiliikenteen Sm2-sähkömoottorijunista. Nämä ovat pääsääntöisesti 1970–80-luvuilta, mutta niillä teknisesti vielä monia vuosia käyttöikää. Mm. Ruotsissa käytetään jopa 60-luvun vaunuja päivittäisessä liikenteessä, ja vaikka ne eivät täytäkään nykypäivän esteettömyysvaatimuksia, niissä on oma tunnelmansa. Esimerkiksi 80-luvun lähiliikennevaunut voisi sisustaa uudestaan kaukoliikennepenkein ja käyttää niitä ruuhkatuntien lisäjunina.

”Rautatieläisten työolot heikentyvät”

Tämä on kysymys, joka ei riipu suoraan kilpailuttamisesta, vaan jossa ammattiliittojen on syytä olla proaktiivisia. Talon sisältä kuulemani mukaan VR-Yhtymän henki on viime vuosina ollut kehno, kun väkeä on vähennetty tasaiseen tahtiin.

Kilpailutuksessa pelkona on, että säästöjä haetaan henkilöstöstä, mikä on sinänsä relevantti pelko. Toisaalta kilpailu mahdollistaa samalla rahalla enemmän liikennettä, ja kalustonkäytön tehostaminen on iso mahdollisuus veturinkuljettajille ja konduktööreille: sen sijaan että kalusto seisoo ratapihalla, se onkin aamusta iltaan liikenteessä. Samoin, jos liikennemäärät kasvavat junaliikenteen kilpailukyvyn parannuttua ja alueellisten joukkoliikenneviranomaisten ostaessa junavuoroja, se tietää vain lisää työtä rautatieläisille. On sitten liittojen, ja toisaalta myös viranomaisten tehtävä vaatia parempia työoloja, palkkaa ja etuja, kilpailuttaminen tai kilpailuttamatta jättäminen itsessään ei niitä huononna tai paranna.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Perustuloa vai ansiosidonnaista? Väärä kysymys.



"Ay-jyrä" Esa Suominen kolumnoi Vihreän Langan blogissaan perustulosta, ja siitä, miksi ammattiyhdistysväki ei innostu konseptista. Minusta Suomisen argumentit olivat laimeita, ja vastaankin siihen tässä:

Väite 1: "perustulo on suunniteltu maailmaan, jossa silputtu työ on kannatettava ilmiö"

Vastaus: Pikemminkin perustulo on suunniteltu maailmaan, jossa silpputyö on realiteetti. Minusta silpputyössä ei ole an sich mitään pahaa, kunhan kukaan ei putoa täysin tulottomaan tilanteeseen. Tämä on kuitenkin nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän ominaisuus, mihin palataan jäljempänä.

Väite 2: "Suurin osa sellaisesta silpputyöstä, jota perustulo todennäköisesti tuottaisi työmarkkinoille, ei ohjautuisikaan välttämättä luovaan taiteiluun, vaan hyvinkin suorittaviin tehtäviin esimerkiksi palvelusektorille"

Vastaus: Suominen ei perustele väitettä millään. Jo nykytilanteessa on "aiheetonta" silpputyötä tarjolla ihan tuotannollisissa töissä, ja tämä on vain paluuta vanhaan: menneinä vuosikymmeninä ennen nykyisenlaista työttömyysturvaa oli heittojätkiä ja sekatyömiehiä, jotka työllistyivät mihinkä milloinkin. Nykypäivänä tämä voisi tarkoittaa ideaalitilanteessa (perustulo) sitä, että voisi tarttua hyvinkin lyhyisiin sijaisuuksiin, tuurauksiin ja muihin töihin ilman, että menettää oikeuden sosiaaliturvaan – mikä on tehokkaasti karenssien ja ansiosidonnaisten kannustinloukkujen ehkäisemää tänä päivänä – ja mahdollistaa todellinen tilkkutäkkityöskentely tekemällä osan ajasta aivot-nollille-duunia esim. kassalla ja osan ajasta hyvinkin ajattelua vaativaa luovaa työtä silloin kuin inspaa. Mikä ettei, että samaan syssyyn hankkisi vaikka vielä yhden satunnaisesti työllistävän palkkatyön lisää.

Suominen väittää myös, että osa-aikaiset työntekijät olisivat häviäjiä, koska mahdollisuudet saada täydet tunnit katoaisivat. Erikoinen väite siinä, että käsittääkseni osa-aikaiset ovat osa-aikaisia enimmäkseen omasta tahdostaan. Itsekin opiskelijana voisin hyvinkin tehdä osa-aikaduunia aina silloin kun luennoista on väljempää, enkä ehtisi todellakaan tehdä täyttä 37,5 h työviikkoa (kokeiltu on, ei toiminut, olin vielä kaksi viikkoa yliaikaakin työskenneltyäni kymmeniä työtunteja miinuksella).

Lopuksi Suominen vielä laukoo arvolatauksen, implikoimalla vain kokopäivätyön olevan "kunnon työpaikka", jonka saaminen vaikuttaa olevan hänestä ainoa tavoiteltava tyyli työskennellä.

Lisäksi haluaisin vielä todeta, että ihmisten luonteet ja aspiraatiot ovat erilaisia: toiset hakevat työsuhteeltaan taloudellista turvaa ja säännöllisiä rutiineja, mutta toiset arvostavat enemmän työn mielekkyyttä, tehden intohimojensa perässä mielellään lyhyitä projekteja, vaikka välillä olisikin työttömyysjaksoja – tietysti kunhan ne eivät romuta henkilökohtaista taloutta.

Väite 3: "Perustulomaailmassa työnantajan mahdollisuus teettää työtä elämiseen riittämättömällä palkalla helpottuisi ja vastuu työntekijöiden taloudellisesta turvallisuudesta siirtyisi entistä enemmän valtiolle."
Vastaus: Kiitos SAK:n meillä on yhdistymis- ja lakko-oikeus, ja yleissitovien työsopimusehtojen ansiosta nälkäpalkalla työn teettäminen on Suomessa useimmilla aloilla äärimmäisen vaikeaa. Prekariaatin tyypillisillä työaloilla tosin on nykypäivän työläisen riistämistä, apurahatutkijan tai friikun asema ei ole taloudellisen turvan kannalta kadehdittava. Suomisen väite, että firma voisi laskea palkkoja, jolloin valtio nostaisi perustuloa on outo, koska ei maailma toimi niin.

Väite 4: "Ay-liikkeen kannattama ansiosidonnainen sosiaaliturvamalli on työhön kannustava nimenomaan siitä näkökulmasta, että työhön osallistuminen parantaa myös sosiaaliturvan tasoa."

Vastaus: niin –– oltuasi töissä, ansaittuasi hyvää palkkaa saat lopulta fudua tehtaan muuttaessa Kiinaan, seurauksena työttömänä saat varsin messevää ansiosidonnaista (keskimäärin 1070 €/kk, mistä opiskelijat eivät edes uneksi) ne kuukaudet, mitkä sitä tulee. Ei siinä mitään: tulkoon vain, kokopäiväisistä ansiotöistä työttömäksi jäävällä on asiat hyvin. Mutta nykymuotoiseen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan perustuvaan sosiaaliturvaan liittyy paljon erilaisia kannusteloukkuja, aukkoja, byrokratiaa ja ehtoja, että minä en edes ole perillä kaikista niistä (tavallaan onneksi; kirjoittakaa hyviä esimerkkejä kommenttilaatikkoon), joista merkittävä osa liittyy juurikin silpputöitä syystä tai toisesta tekevien ja yrittäjien sosiaaliturvaan.

Omakohtainen kokemukseni sosiaaliturvan aukoista on viime vuoden kesältä, jolloin sivarini loppui heinäkuun alussa. Olin tehnyt virheen ja ilmoittautunut poissaolevaksi opiskelijaksi yliopistoon, vaikka olisi pitänyt ilmoittaa jollain toisella teknis-juridisella tavalla skippaavansa lukuvuoden 2009–10, jotta olisi ollut oikeutettu mihinkään tukiin heinäkuussa 2010, jolloin olin työvoimaviranomaisen mielestä opiskelija, vaikka en ollut oikeutettu opintotukeen poissaoloni takia. Paha vain, että tätä mahdollisuutta ei ollut Tampereen yliopiston ilmoittautumislomakkeessa. Koska samalla puolisollani oli tilillä pari tonnia käteistä rahaa, toimeentuloakaan ei saanut vaan piti nöyryyttävästi elää puolison lompakon kautta. (Tällä hetkellä tilanteeni on samanlainen, kesäkuusta asti en ole ollut oikeutettu mihinkään sosiaaliturvaan johtuen opintopisteissä laskettuna menestymättömyydestäni viime lukuvuoden opinnoissa, joka on sinänsä enimmäkseen omaa syytäni, mutta kukaan ei voi väittää, ettenkö olisi kontribuoinut yhteiskuntaan jollain muulla tavalla lisäarvoa tuottaen, siten ollen moraalisesti oikeutettu saamaan perustuloa, jos sellainen olisi olemassa).

Väite 5:
"Köyhyysasteet ovat matalimmat niissä maissa, joissa sosiaaliturva perustuu ansioturvaan ja perusturvaan. Puhtaasta perustulosta tällainen elementti puuttuu. Onkin oletettavaa, että perustulo jäisi joko tasoltaan matalaksi ja siten syventäisi köyhyyttä, tai sitten korkeana kävisi kestämättömäksi julkiselle taloudelle."

Vastaus: Puhdasta perustuloa ei ole missään päin maailmaa vielä käytössä. Olisiko pikemminkin niin, että köyhyysasteet ovat matalimmat niissä maissa, joissa ylipäätään on sosiaaliturva? Kuulostaisi loogisemmalta. Vihreä perustulomalli olisi julkiselle taloudelle ceteris paribus kustannusneutraali, ja olisi suuruusluokkaa 500 € / kk, taulukossa 440 € / kk, jonka päälle olisi ansaittavissa työtuloja, mutta myös ansiosidonnaista työttömyysturvaa niin, että ansiosidonnaista saavan kannalta mikään ei muuttuisi.

Väite 6: "On oletettavaa, että yhteiskunnallinen enemmistö on valmiimpi hyväksymään korkeamman sosiaaliturvan tason tilanteessa, jossa kyseessä on lähtökohtaisesti väliaikainen asiaintila ja terve, työkykyinen aikuinen ansaitsee toimeentulonsa työmarkkinoille osallistumalla silloin kuin hänellä on siihen mahdollisuus. Tilanne, jossa sosiaaliturvan taso ei enää riippuisi omasta aktiivisuudesta, voisi lietsoa kovenevia asenteita sen varassa eläviä kohtaan. Tästä kärsisivät eniten pysyvästi etuuksia tarvitsevat."

Vastaus: Malli on kuitenkin siinä määrin erilainen kuin nykyinen sosiaaliturva, että kuten lapsilisä, perustulo olisi universaali tulonsiirto, jota saisivat kaikki, ja jota todennäköisesti kaikki tarvitsisivat jossain vaiheessa elämäänsä, vähintään opiskelijana. Myös nykyistä toimeentulotukea on mahdollisuus nostaa terveenä lusmuna, eikä sitä silti haluta laskea. Ja toimeentulotukeen liittyy vielä se aspekti, että sen varassa olevan ei varsinkaan kannata ottaa satunnaista työtä vastaan, koska sen marginaaliveroprosentti on lähellä sataa prosenttia.

Väite 7: "Ammattiyhdistysliikkeen näkökulmasta keskeisin työttömyyden aiheuttaja on työpaikkojen puute sekä laajalle levinnyt työkyvyttömyys. Työpaikkojen syntymisen kannalta oleellista on luoda otollisia edellytyksiä elinkeinotoiminnalle, sosiaaliturvamuutokset kun tuskin ovat tehokkaita uusien työpaikkojen luojia."

Vastaus: Perustulo on erilainen. Nimenomaan perustulo antaa taloudellisen turvaverkon perustaa elinkeinotoimintaa, koska se tuo sosiaaliturvan myös yksityisen elinkeinonharjoittajan, freelancerin ja muiden epätyypillisten työläisten saavutettavaksi.

Väite 8: "Pitkäaikaistyöttömien ja työkyvyttömien ongelmat taas pohjautuvat usein puutteelliseen elämänhallintaan, vanhentuneeseen osaamiseen tai päihdeongelmiin. Näitä ongelmia voidaan ratkoa kehittämällä palveluita, ei jakamalla vastikkeetonta rahaa."
Vastaus: Pitkäaikaistyöttömät ovat jo nyt keskimäärin toimeentulotuen asiakkaita, joille jaetaan rahaa ainoana vastikkeena ajallaan toimitettu pumaska papereita, joita joku sosiaalityöntekijä pyörittelee virastossa. Sen sijaan, että laitetaan toimeentulotuen asiakkaiksi joutuvat tekemään helposti tuntien haalimisen vaativaa tukihakemusten skrivaamista, voisi sen ajan käyttää tuottavamminkin, esimerkiksi konseptoimalla jotain uutta ja innovatiivista, kuten allekirjoittanut, tai edes lähettämällä työhakemuksia.

Väite 9: "Työväenliikkeen tulevaisuuden utopioihin tulee tuskin koskaan kuulumaan vapaus työstä. Sen sijaan vapaus työssä on monella tapaa tärkeä tavoite. Tähän puitteeseen mahtuvat niin tavoitteet kohtuullisista työajoista, turvatusta toimeentulosta, riittävästä elpymisestä ja kehittymisestä, luovuuden sallivista ja monipuolisista työtehtävistä ja – paikoista, joista voi löytää myös älyllistä haastetta, omien tavoitteiden saavuttamisesta; mistä tahansa, joka samalla yhdistyy vastuuseen muista ihmisistä ja koko yhteiskunnasta."
Vastaus: Minusta utopia vapaudesta työn tekemisen pakosta on kannatettava, tavoitevuotena vaikka 2100. Olen pienen ikäni lukenut Valerian-sarjakuvia ja katsonut Star Trek-elokuvia, joissa eletään utopiassa, jossa työssä käydään vapaaehtoisesti työn tuoman tyydytyksen takia, eli kuin harrastuksissa, joista maksetaan palkkaa. Automaatio ja teknologia on näissä utopioissa tuonut riittävän elintason, jotta tyhjäntoimittajuus ei luo minkäänlaista uhkaa bruttoihmiskunnantuotteelle.

Tähän liittyy vapaus työssä: kaikki Suomisen kannattamat tavoitteet ovat erittäin hyvin saavutettavissa siirryttäessä perustuloon, jossa työntekijän autonomia suhteessa työnantajaan ja viranomaisiin kasvaa.



Noin yhteenvetona väitän, että tässä puhutaan eri asioista: SAK/SDP-väki on huolissaan lähinnä säännöllisessä palkkatyössä olevien ansiosidonnaisesta sosiaaliturvasta, kun mm. Vihreät ovat huolissaan myös muissa elämäntilanteissa olevien toimeentulosta. Näen, että tässä on arvolataus: demari/ay-väen mielestä vain palkkatyö on arvostettava tapa elää, kun taas meikäläiset ajattelevat moniarvoisemmin niin, että myös paperilla työtön ja omasta halustaan tai pakosta satunnaisesti töitä tekevä voi kontribuoida yhteiskuntaa yhtä arvokkaasti kuin palkkatyöläinen.

Näen tässä myös ajatusmaailman, että "muilla ei ole väliä, kunhan meidän saavutettuja etujamme ei viedä". Ikävä nähdä, että työväenliikkeen tärkein taustavoima SAK on nykyään hyvinmenestyvien, keskiluokkaisten duunarien edunvalvontajärjestö, joka ei enää pidä vähempiosaisten puolta, vaan ainoastaan jäsenistönsä etua. Ikävä sikälikin, että todellisuudessa ansiosidonnaisiin ei kosketa, mutta pahasti jälkeenjäänyt perusturva korjattaisiin sellaiseksi, että sen varassa elävätkin pääsisivät elämän syrjään kiinni ilman lannistavaa paperisotaa työvoima- ja sosiaaliviranomaisten kanssa.

torstai 6. lokakuuta 2011

Visionääri on poissa

Steve Jobs oli mies, joka muutti maailman ajattelullaan, joka oli enemmänkin kuin laatikon ulkopuolella. Pitkälti hänen ansiostaan käytämme nykyään tietokoneita, jotka eivät ole kryptisiä ja rumia konttorikoneita vaan kauniita, intuitiivisia laitteita, joita käytämme sujuvasti myös viihteen kuluttamiseen.

Jobs ei ollut pelkästään teknofriikki, hän oli myös tarkka perfektionisti. Häntä ennen ainoastaan Seymour Crayn supertietokoneet olivat huolellista designiä – Jobs mm. katseli tietokoneiden muotokieltä visioidessaan parkkipaikalla saksalaisia ja italialaisia merkkiautoja, joista inspiraatiota haettiin. 1998 julkistetun iMacin muotoja ja värejä alettiin apinoida yleisesti vuosituhanteen vaihteessa, ja 2000-luvun Apple-tuotteet ovat kuin 1960-luvun länsisaksalaista minimalismia, toimivaa designia. Jobs näki designin aivan oikein toimivien tuotteiden suunnitteluna, ei pelkästään estetiikkana.

Steve Jobs ei toki tuonut Apple-tietokonetta jokaiseen huusholliin, mutta hän keksi 1970-luvun puolivälissä ystävänsä Steve Wozniakin kanssa alkaa myydä kotitietokoneita ihmisille – myös muille kuin asianharrastajille (nörteille/hakkereille) ja bisnesmiehille. Apple II:n julkistamisen jälkeen alkoi ensimmäinen kotimikrobuumi.

1984 Jobs julkisti ensimmäisen kaupallisesti menestyneen tietokoneen, jossa oli hiiri ja typografisesti kaunis graafinen käyttöliittymä. Koneen nimi oli Macintosh. Nykytietokoneet ovat ensimmäisen Macin henkisiä perillisiä käyttöliittymäfilosofialtaan.

1990-luvun alussa hänen teknisesti vallankumouksillisilla NeXT-tietokoneillaan luotiin WWW ja Quake.

2001 Jobs esitteli maailmalle iPodin – se ei suinkaan ollut maailman ensimmäinen MP3-soitin, mutta vasta iPod ja sen kanssa naimisissa ollut iTunes-verkkokauppa mullistivat musiikkibisneksen ja syöksivät CD-levyn pois yli 10 vuotta kestäneestä valta-asemastaan.

2007 Steve Jobs leikkasi älypuhelimesta näppäimistön irti ja korvasi sen isommalla näytöllä, jossa oli mukana ensimmäinen kännykässä ollut monikosketusnäyttö ja taustalla vakaa, 21. vuosisadan Maceista tuttu OSX:n BSD-ydin. Laite oli samaa aikaan puhelin, internet-kommunikaattori ja suurinäyttöinen video-iPod.

2010 iPhone sai isoksi sisarekseen iPadin, joka oli menestys vain, koska tablettitietokone ajateltiin uudestaan. Kankea kynäohjaus sai unohtua, tilalle tulivat luontevat sormet monikosketusnäytön avulla.

Sen, mitä Gene Roddenberry visioi, sen Steve Jobs ennemmin tai myöhemmin toteutti. 2300-luvun sijaan tulevaisuuden tietotekniikka on täällä tänään. Harmi, ettei Jobs itse pääse näkemään, mihin hänen perintönsä alan vie.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Päiväunelmointi kunniaan!

Hesarin verkkosivuilla on hyvä kirjoitus keskittymiskyvystä ja siitä, kuinka paikkaan mieluisaan harhailevat mietteet sohvalla tai sängyllä lojuen voivat näennäisestä laiskuudesta huolimatta luoda jotain aivan uutta.

Olen huomannut tämän itsekin: jos heittäydyn kesken päivän makaamaan sängylle tekemättä mitään, tulee ennemmin tai myöhemmin joko uni tai inspiraatio.

Kirjoitan tätä itse läppäri sylissä TTY:n kirjastossa sohvalla löhöten ja ajattelin piakkoin ruveta kelaileen.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Eklektisiä kausiherkkuja toisaalla

Syksyllä kirjoittamani vierailupostaus julkaistiin Jokiksessa. Lue tästä! Pihlajanmarjavinkin toteutuminen toki edellyttää syksyä.

PS: Lisää kirjoituksia tänne tulee heti, kun saan aikaiseksi.

torstai 25. marraskuuta 2010

Suomalaisille tehtävää

Hei taas lukijat, olen palannut laatikon ulkopuolelle pitkän kirjoitustauon jälkeen.

Alun perin minun piti kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta julkaisivat sitten maatyöryhmän komiteanmietintönä loppuraportin, joka pikaisesti sisällysluetteloa silmäiltyäni oikein fiksulta. Kerrankin näyttää siltä, että on oikeasti tsiigattu sen lootan ulkopuolelle, eikä toistettu zombina samaa munkkilatinaa jostain innovaatioista, uusista Nokioista, bio- ja ympäristötekniikasta ja muusta hohhoijaasta vaan ikään kuin asetuttu ulkopuolisin silmin katselemaan ja löytämään maamme oikeat huippujutut.

Mökki talvella 4
Pääkaupunkimme talvimaisemaa. MieTo ry.

Erityisesti kannattaa katsoa proggiksen interaktiivinen Flash-sivu, joka on varsin innostava, inspiroiva ja heittää pallon Sinulle ja muille 5,2 miljoonalle suomalaiselle: pidä Suomi Suomena ja itsesi rehellisesti suomalaisena.

On hyvä välillä muistuttaa meikäläisiä, että ainaisesta purnauksesta huolimatta meillä on oikeasti aivan huipputason koulutus päiväkodista aina yliopistotasolle saakka (jota ei saa pilata millään lukukausimaksu-pelleilyllä!), maailman puhtaimmat ja runsaat makean veden varannot, läjä erilaisia superruokia omasta takaa (mm. mustikka ja nokkonen) sekä kulttuurisia erityispiirteitä: talkooperinteet, omat juhlamme sekä erityisesti se maaginen hiljaisuus, jonka voi aistia kärjistetyimmillään julkisissa kulkuvälineissä aamuisin.

Helsingin metrossa.
Helsingin metrossa. © Grubi.
Sijaintimme ja eklektinen kulttuurimme idän ja lännen välissä tuo meille jänniä erityispiirteitä, kuten kykymme sumplia vaikeitakin riitoja (UKK, Ahtisaari, Haavisto; ETYK, Namibia/Jugoslavia, Darfur). Tätä työryhmä haluaa korostaa, mikä on oikeasti aika tärkeä juttu. Äärimmäisen hienoa, mutta ehdottoman oikeutettua olisi, jos jokin arvostettu kansainvälinen kansainvälisen politiikan, rauhanturvaamisen tai vastaavan instituutti muuttaisi Helsinkiin tai muualle Suomeen. Eräs Herra väläytti Qaikussa jopa, että YK:n päämaja pitäisi siirtää Kalasatamaan. Näitä lisää!

Suomalaisille tehtävää

Hei taas lukijat, olen palannut laatikon ulkopuolelle pitkän kirjoitustauon jälkeen.

Alun perin minun piti kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta julkaisivat sitten maatyöryhmän komiteanmietintönä loppuraportin, joka pikaisesti sisällysluetteloa silmäiltyäni oikein fiksulta. Kerrankin näyttää siltä, että on oikeasti tsiigattu sen lootan ulkopuolelle, eikä toistettu zombina samaa munkkilatinaa jostain innovaatioista, uusista Nokioista, bio- ja ympäristötekniikasta ja muusta hohhoijaasta vaan ikään kuin asetuttu ulkopuolisin silmin katselemaan ja löytämään maamme oikeat huippujutut.

Mökki talvella 4
Pääkaupunkimme talvimaisemaa

Erityisesti kannattaa katsoa proggiksen interaktiivinen Flash-sivu, joka on varsin innostava, inspiroiva ja heittää pallon Sinulle ja muille 5,2 miljoonalle suomalaiselle: pidä Suomi Suomena ja itsesi rehellisesti suomalaisena.

On hyvä välillä muistuttaa meikäläisiä, että ainaisesta purnauksesta huolimatta meillä on oikeasti aivan huipputason koulutus päiväkodista aina yliopistotasolle saakka (jota ei saa pilata millään lukukausimaksu-pelleilyllä!), maailman puhtaimmat ja runsaat makean veden varannot, läjä erilaisia superruokia omasta takaa (mm. mustikka ja nokkonen) sekä kulttuurisia erityispiirteitä: talkooperinteet, omat juhlamme sekä erityisesti se maaginen hiljaisuus, jonka voi aistia kärjistetyimmillään julkisissa kulkuvälineissä aamuisin.

Helsingin metrossa.
Helsingin metrossa.
Sijaintimme ja eklektinen kulttuurimme idän ja lännen välissä tuo meille jänniä erityispiirteitä, kuten kykymme sumplia vaikeitakin riitoja (UKK, Ahtisaari, Haavisto; ETYK, Namibia/Jugoslavia, Darfur). Tätä työryhmä haluaa korostaa, mikä on oikeasti aika tärkeä juttu. Äärimmäisen hienoa, mutta ehdottoman oikeutettua olisi, jos jokin arvostettu kansainvälinen kansainvälisen politiikan, rauhanturvaamisen tai vastaavan instituutti muuttaisi Helsinkiin tai muualle Suomeen. Eräs Herra väläytti Qaikussa jopa, että YK:n päämaja pitäisi siirtää Kalasatamaan. Näitä lisää!

maanantai 1. marraskuuta 2010

Pieleen menneitä ennustuksia

Joskus omat ennakkoluulot, -käsitykset ja ennustukset saattavat mennä tosi pahasti pieleen. Vaikka elämme 2010-luvulla, me emme aja lentävillä autoilla, emme soita videopuhelinkioskeista emmekä pukeudu kaikkialla kireisiin jumppatrikoisiin.



Tulevaisuuden olkkari kirjasta Future Cities: Homes and Living into the 21st Century (1979)


Historiassa tällaisia pieleen menneitä väittämiä ovat olleet mm. Lordi Kelvinin "Ilmaa painavammat lentokoneet ovat mahdottomia" (1895), IBM:n pääjohtaja Thomas Watsonin kuuluisa "Maailmassa on markkinoita ehkä viidelle tietokoneelle" (1943), "Ydinkäyttöiset pölynimurit lienevät todellisuutta 10 vuodessa" (Yhdysvaltain boileri- ja lämpöpatteri-instituutin johtaja Robert Ferry, 1955) Variety-lehden käsitys rock'n'roll-ilmiöstä 1955 "Se menee kesäkuuhun mennessä ohi" sekä Microsoftin pääjohtajan Bill Gatesin lausumaksi väitetty "640 kilotavun keskusmuistin pitäisi riittää kaikille" vuodelta 1981.

Huomaamme, että monet näistä ennustuksista ovat saattaneet olla omana aikanaan täysin valideja ja uskottavia, mutta muuttuneet vain hetkessä naurettaviksi.

En ole itsekään välttynyt omaksumasta vääriä ennakkokäsityksiä, -luuloja ja ennustamasta asioita pieleen. Näitä ovat olleet, kronologisessa järjestyksessä:

"Possessiivisuffiksi on tarpeeton, jos samassa yhteydessä käytetään pronominia"

Okei, ihan noilla sanoilla en tietenkään osannut ennakkokäsitystäni pukea sanoiksi ala-asteella, mutta about ekasta neljänteen (n. 1995-97) olin tuota mieltä.

"Linux yleistyy kotitietokoneissa viimeistään parin vuoden päästä".


Tämä ei ole yli kymmenen vuoden odottelunkaan jälkeen toteutunut. Jostain syystä Linux ei vieläkään ole kuin hyvin marginaalisen, pääasiassa nörteistä ja opensource-aktivisteista koostuvan porukan käyttämä käyttöjärjestelmä. Kännyköihin nyt on toki levinnyt Android, joka pohjautuu Linuxiin.

"Windows XP on buginen ja ruma, jatkan Win2000:n käyttämistä odotellen Longhornia."


Oikeastihan en hankkinut XP:tä 2000-luvun alkuvuosina siksi, koska XP oli aiempia versioita vaikeampi warestaa. Lopulta sain kaverilta XP Pron ja siihen "corporate cd-key":n, ja käytin luvatta pari vuotta XP:tä ennen kuin sain aidon version. Longhornista tuli Windows Vista, johon en siirtynyt oikeasti sen takia, koska siitä ei ole mitään iloa XP:hen verrattuna. Se on ehkä näyttävä, mutta bloatattu – mulla on XP:ssäkin klassinen teema päällä. Win7 alkaa olla sitä, mitä Longhornilta odotettiin.


"Macintoshit on rumia, kaiken kanssa epäyhteensopivia kuriositeetteja, Apple menee kohta konkurssiin kun Commodorekin meni."

Näin ajattelin vielä 2000-luvun alussa yläasteella, vaikka iMac ja OSX olivat tulleet markkinoille. Kokemukseni Maceista rajoittui ennen Berliinin muurin kaatumista (1989) kuolleen pappani vanhaan kottaraisenpönttö-Maciin, jossa oli noin 10" mustavalkonäyttö ja yksinäppäiminen hiiri sekä yhden kaverini isän 90-lukulaiseen MacOS 8-Maciin – ajalta, jolloin Steve Jobs ei ollut Applella. Mehän kaikki tiedämme, että nykyään Mac on jopa yhteensopivampi kuin PC: Macintoshiin saa asennettua Windowsin vaivatta, mutta MacOS on puolimahdoton saada PC-koneeseen!

"Mikä tää YouTube on, Google Videos on parempi"

Näin ajattelin joskus 2005-06, ja näinhän se olikin aluksi. En vieläkään tajua, mikä sai halvan ja sekavan näköisen YouTuben yleistymään selkeän minimalistisen Google Videosin ohi, mutta kai se oli se sosiaalinen media, kommentit ja "Saatat pitää myös..."-palkki. Nykyään YouTube on käytännössä ainoa yleisesti käytetty videonjakopalvelu ja Google Videos on enää hakukone, jota kautta saa myös YouTube-videoita.

"Facebook, taasko joku uus yhteisöpalvelu. Tää villitys menee salee ohi parissa kuukaudessa, kun tulee taas joku uusi, onhan näitä nähty. IRC-Galleria on sitä paitsi parempi: siellä on isommat kuvat eikä ole pakkorekisteröintiä siihen, että näkee toisen profiilin."

Ajatelmani lokakuussa 2007, kun muutaman Facebook-kutsun jälkeen satoi jatkuvalla syötöllä mediassa uutisia Facebookista, Web 2.0:sta ja sosiaalisesta mediasta. Pettymykseni olikin suuri, kun veikkaukseni meni pieleen ja FB jäi kasvu-uralle, ja Galtsu käytännössä tyhjeni ikäisistäni. Minulla ei ylpeyssyistä vieläkään ole FB-profiilia, mutta faniyhteisö "kun 100 tulee täyteen, Sakari Kestinen liittyy Facebookiin" on olemassa, samoin julkinen page. Edelleenkin kritisoin sitä, että profiilia ei saa julkiseksi, toisin kuin Twitteriä tai IRC-Galleriaa (jälkimmäisessä toki kommentit ovat ei-jäseniltä piilossa).

Mitä tästä opimme?

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Postilaisten kultainen keljutus

Sillä uhallakin, että tämä blogi on alkuperäisistä suunnitelmistani huolimatta menossa poliittiseksi spedeilyksi:



Nyt on siis käynnissä Posti- ja logistiikka-alan unionin masinoimat työtaistelut. Täytyy sanoa, että entisenä iteljooninakin sympatiani ovat Itella Oyj:n ja valtio-omistajan puolella: ensinnäkin postiliikenne on ollut kilpailulle avattuna jo vuodesta 1994 ja toisekseen tämä uusi, liberaalimpi direktiivi on EU:n asettama, johon ei hirveästi Suomen eduskunnalla saati Itella Oyj:llä ole sananvaltaa.

Toki Suomen eduskunta voi asettaa direktiiviä kovempia palvelutasovaatimuksia, joten sikäli olen PAU:nkin puolella. Mutta minusta tuntuu, että niin EU, Eduskunta, PAU kuin Liikenne- ja viestintäministeriökin ajattelevat tiukasti laatikon sisäpuolelle, eivätkä kurkkaa muille aloille löytääkseen analogioita, joita voisi soveltaa myös postipuolella.

Väite, että posti olisi "luonnollinen monopoli" on pakko todeta ainakin taajama-alueilla myytiksi; haja-asutusalueillahan jo lähikaupan pito on "luonnollinen monopoli", mutta etenkin asutuskeskuksissa on paljon erilaisia palvelutarpeita, joihin yksi postiyritys ei voi vastata. Toki toimipaikkaverkko on jo lähellä luonnolista monopolia, tai ainakaan ei ole järkeä ylläpitää päällekkäistä postitoimistojen verkkoa.


PAU:n jäsenlehti Reitti kyseli eduskuntaryhmien puhiksilta kysymyksiä, joihin haluan itsekin asiaa jonkin verran seuranneena vastata.

1. Kilpailun lisääntyessä Itella menettää kannattavimpia markkinoitaan, eikä se pysty enää välttämättä rahoittamaan tulorahoituksella haja-asutusalueiden postipalveluita. Kuinka haja-asutusalueiden postitoiminnan rahoitus tulisi mielestänne turvata?


Mielestäni tarvitaan jokin postivero, joka kannetaan jokaisesta postilähetyksestä ja rahastoidaan, josta se sitten käytetään haja-asutusalueiden postitoiminnan järjestämiseen ostopalveluna.


2. Lakiehdotus mahdollistaa postikilpailun avaamisen halukkaille toimijoille ilman laatuvaateita. Tulisiko mielestänne myös yleispalveluvelvoitteen haltija Itellan kilpailijoille asettaa uudessa postilaissa laatu-, hinta ja saatavuusvaateita?

Itellan ei pidä olla lähtökohtaisesti "yleispalveluvelvoitteen haltija" vaan yleispalvelu pitäisi kilpailuttaa konsessiomenettelyn kautta, eli esim. seutu- tai maakunnittain katsotaan, kuka palveluntarjoaja hoitaa jakelun edullisimmin, tietyt kriteerit täyttäen.

Postialallakin voitaisiin siirtyä tilaaja–tuottaja-malliin, jossa olisi erityinen valtion Postilaitos, joka niinkuin wanhoina hyvinä aikoina järjestää postitoimen (yleispalvelun tariffeista voi päättää Valtioneuvosto), mutta tällä kertaa varsinaisen postipalvelun (jakelu, kuljetus lajittelu jne.) hankinta ulkoistettaisiin ja sitä voisi hoitaa ex-PTL:n perillinen Itella tai kuka tahansa kilpailutuksissa voittaisi.

Tällöin Itella voisi rauhassa olla kilpailemassa "kermankuorijoiden" kanssa, kun sen ei tarvitsisi kantaa huolta haja-asutusalueiden tappioista.



3. Yleispalveluvelvoite on lakiehdotuksessa aiempaa matalampi. Tulisiko mielestänne esim. ensimmäisen luokan kirje yleispalvelutuotteena korvata ns. kahden yön yli 02-kirjeellä ja pidättekö tarkoituksenmukaisena postitoimipaikkojen vähentämisen ja vanhusten erityispalvelujen ikärajan laskemisen?

Ei tulisi, ellei samalla pikakirjeen hintaa määrätä merkittävästi nykyistä halvemmaksi. Yön yli-palvelu on ainoa tapa, millä kirje voi olla nykypäivän hektisessä maailmassa kilpailukykyinen viestintämuoto. Tai – toki "saman vuorokauden aikana"-kirje olisi vielä kilpailukykyisempi. Postitoimipaikkojen määrää tulisi pikemminkin kasvattaa innovaatioilla (mm. operaattorineutraalisuus!), joista kirjoitan myöhemmin.




4. Valtionyhtiö Itella on merkittävä työllistäjä maassamme. Tulisiko mielestänne postilain uudistamisessa myös työllisyyskysymykset ottaa huomioon? Kuinka se tulisi postilakia säädettäessä tehdä?

Voidaanhan niitä käsitellä. Mutta lähtökohtana se ei voi olla: muutenhan meillä olisi vieläkin tsaarinaikainen Postilaitos, jossa suunnilleen joka kortteliin oli oma postipoika.

torstai 21. lokakuuta 2010

Mielipiteeni eräästä täydennysrakennuskohteesta

Tampereen Tesomalla tuli vireille hanke rakentaa uusi massiivinen liikekeskus. Sitten tuli vireille rakentaa liikekeskusta vastapäätä valtavasti palveluasumista kerrostaloihin. Eipä siinä mitään, mutta suunnitelmien mukaan vasta parikymppinen, luonnon kanssa symbioosissa elävä kirjastotalo purettaisiin, mitä en vain voi hyväksyä, ja moni muukin näköjään on samaa mieltä.

Tesoman kirjasto, lähde: http://www.perhosefekti.fi/uusiblogi.html

Tässä kaupungin kirjaamoon tänään lähettämäni kirje, joka edustaa blogini filosofiaa: