tiistai 19. syyskuuta 2017

Adieu keskiolut ja kiljulonkero!

Eduskunta kokoontuu tänään käsittelemään alkoholilain kokonaisuudistusta lähetekeskustelussaan, josta se sitten menee sosiaali- ja terveysvaliokunnan pureksittavaksi.

Pähkinänkuoressa hallituksen esityksen pihvinä on, että ruokakauppassa saisi myydä kaikkia max 5,5 til-% vahvuisia alkoholijuomia. Nykyäänhän kaupassa saa myydä enintään 4,7 til-% vahvoja käymisteitse valmistettuja juomia ja enintään 2,8 til-% vahvoja muita juomia. Lisäksi liuta muita säännöksiä muuttuu, mutta ne eivät ole tavan tallaajan kannalta kauhean merkityksellisiä.

Eli mikä muuttuu (jos hallituksen esitys menee sellaisenaan läpi): kaupassa saa myydä nelosolutta ja aitoa lonkeroa. Nythän kaupassa saa myydä keppanaa ja kiljulonkeroa, joka on lähinnä ällömakea omenaviinipohjaan tehty jäljitelmä gin+greippijuomasta ja ns. ykköslonkeroa, jonka löytäminen kaupan hyllyltä on tosin melkoisen haastavaa (R-kioski sen sijaan on ottanut sen jopa sisäänvetotuotteeksi!).

Limuviinakeskustelu eli valmistustaparajoituksen poisto vähittäismyynnissä sallituilta juomilta on oma pöheikkönsä, johon en halua sukeltaa kovin syvälle. On kuitenkin melkoista hurskastelua väittää, että valmistustaparajoituksen poisto vaikuttaisi kokonaiskulutukseen: mikä muuttuisi on, että viinipohjaiset liemet vaihtuisivat viinapohjaisiin sekoituksiin.

Ne varsinaiset kansainvälisesti tunnetut alcopopit, myytävät smirnofficet ja bacardibreezerit ovat muuten 4 til-% vahvuisia, eli 0,7 %-yksikköä miedompia kuin kaupan limuviinit ja 1,2 %-yksikköä väkevämpiä kuin kaupan limuviinat (=ykköslonkero).

Tämä netistä pöllitty kuva summaa aika hyvin mistä puhutaan:




Tässä alkoholipoliittisessa keskustelussa keskeinen unohdus on ollut, että Suomi ei ole tyhjiössä. Suomi on EU-maa, jolla on naapurinaan kaksi muuta EU-maata. Alkolla ei ole tosiasiallista monopolia, vaan Alkon pahimmat kilpailijat ovat Tallink Silja, Viking Line, Eckerö Line, Tallinnan sataman ja Latvian pohjoisrajan viinakaupat sekä Ruotsin Systembolaget. Kyllä, Systembolaget – palaan tähän tuonnempana.

Panimoliiton kalvosetin mukaan joka toinen purkki Suomen suosituinta limuviinaa ostetaan ulkomailta, käytännössä siis laivalta tai Tallinnasta.



Tämä ei ole mikään ihme, kun vertaa lonkerosalkun hintaa Alko vs. Viro:



Tällä hintaerolla kannattaa varsinkin pääkaupunkiseudulta jo lähteä lonkero-ostoksille ”Etelä-Helsinkiin”. Päiväristeilyn Tallinnaan saa varsin helposti kympillä, siis samaan hintaan kuin päivämatkan Helsingistä Leppävaaraan ja takaisin HSL:n kertalipuilla. Mikä sen mukavampi tapa viettää vaikka sunnuntaipäivää, jolloin Alkot eivät muutenkaan ole auki. Vielä jää 26,40 euroa käytettäväksi kaikkeen muuhun, sillä esimerkiksi syö Tallinnassa jo varsin ruhtinaallisesti. Isänmaa nettoaa tästä ilosta nolla euroa (ellei varustamo satu olemaan sellainen, joka maksaa alvejaan Suomeen), onneksi virolaiset ovat sentään heimoveljiämme.

Kun tuota taulukkoa syynää tarkemmin, isoimpana ongelmana ei suinkaan ole Suomen alkoholivero, vaan Alkon täysin törkeä hinnoittelu. Sitähän Alko tässä uudistuksessa kai eniten pelkääkin – jatkossa se ei voi enää nyhtää mielivaltaista hintaa lonkerosta, vaan kauppa voi ottaa sen sisäänvetotuotteeksi: 19,80 € alkoholivero + 3,60 € pantti + kauppa ja teollisuus Viron 7,30 € + alv 24 % = 32,45 € eli tölkkiä kohden 1,35 euroa. 

Valtionmonopolien kohtuuttomia katteita pidetään yleisesti piiloverotuksen muotona. Näkökulmasta riippuen tätä voi pitää hyvänä tai huonona asiana, mutta käytännössä se sitten valuu siihen, että ihmiset muokkaavat käytöstään sen mukaisesti kiertääkseen piiloverotuksen esim. juuri hakeakseen ylihinnoitellut monopolijuomansa halvemmasta maasta. Lonkeron matkustajatuonti olisi oleellisesti vähäisempää, jos sitä myytäisiin ruokakaupassa – tai jos Alko laskisi sen hintaa oma-aloitteisesti. Kokonaiskulutukseen en osaa ottaa kantaa, mutta kun paljousalennuksen takia lonkeroa ja muita tölkkijuomia kannattaa nyt tuoda maahan salkuittain, kohtuullisempi hinnoittelu tekisi yksittäisten tölkkien ostamista houkuttelevampaa.

Puhutaanpa vaihteeksi oluesta, vertailukelpoisuuden vuoksi halvasta bulkkilagerista. Nykyinen jaottelummehan Suomessa menee suunnilleen niin, että ruokakaupat ovat täynnä max 4,7 til-% keskioluita, jotka maksavat halvimmillaan 83c / tölkki (33 cl) ja suunnilleen samanhintaisia max 2,8 til-% ykkösoluita (halvimmillaan 60c, yleensä lähemmäs euron), joiden valikoima on tyypillisesti erittäin suppea ja huonolaatuinen, ja ainoa funktio tuntuu olevan se, että niitä myydään myös iltayhdeksän jälkeen. Alkosta saa sitten sitä A-olutta, jonka vahvuus on 5,2 til-%. Mutta voi! Puoli prosenttiyksikköä nostaa hintaa niin, että halvin 33 cl pullo maksaa 1,53 € ja halvin tölkki 1,74 €. Käytännössä hinta siis lähes tuplaantuu. Tämäkään ei selity alkoholiverolla, joka on 5,2-volttiselle tölkille 55 senttiä ja 4,7-volttiselle 50 senttiä. Kaiken järjen mukaan siis Alkon pitäisi myydä nelosta noin euron tölkki, pienellä premiumilla ruokakaupan keppanaan verrattuna, mutta sen sijaan päättää nyhtää siitä ihan tolkuttomia hintoja.

Vertailun vuoksi laivoilta saa salkun (24-pack) tyypillisesti kympillä. Alkon halvimman A-oluen 24-packin hinnalla (41,76 €) käy siis laivalta (10 €) hakemassa sen 10 € laatikon ja vielä jää 21,76 € kulutukseen Tallinnassa.

Mutta mennäänpä sitten Ruotsiin, sosialidemokraattisen kansankodin kehtoon. Ruotsissahan alkoholi on luonnollisesti kalliimpaa kuin Suomessa, eikös?

Selvitetäänpä.

Ruotsalaisista ruokakaupoista ei tosiaan löydy edes sitä keskiolutta, vaan pitää tyytyä enintään 3,5 til-% kakkosolueeseen (”folköl”). Sitä vahvempia juomia pitää mennä hakemaan Systembolagetista, jota myös ”Ruotsin Alkoksi” kutsutaan. Mutta miksi sitten ruotsinlaivoilta raahataan silmin nähden enemmän bisseä Suomeen kuin Ruotsiin? Ei kai me niin paljon alkoholisoituneempi kansakunta voida olla?

Ruotsalaisen osuustoiminnallisen kauppaketjun folköl-valikoiman halvin tuote on Tingsryd-olut. Sixpäkki tätä maksaa 45:95 kruunua + pantti (6 kruunua) eli 5,45 €. Tölkkiä kohden 90 senttiä. Tässä pitää huomata, että tölkki on 50 cl, eli Suomen hintoihin nähden vertailukelpoinen hinta on pantiton litrahinta: Suomen halvin keppana 2,04 € / litra, Ruotsin halvin folkis 15:31 kr/l eli 1,60 €. Ruokakaupan perusbisse on siis Ruotsissa jonkin verran halvempaa, mutta myös laimeampaa. Ymmärrettävää.

Folköliä on 3,5-volttisen lisäksi 2,8-volttinen versio. Tämän olemassaolo ei perustu yömyyntiin, koska sitä vahvempaakin folkista saa myydä Ruotsissa ympäri vuorokauden. Sen sijaan se vaikuttaisi perustuvan verokohteluun: vaikka Suomessakin ykkösoluella on alempi verokanta, Ruotsissa max 2,8 til-% juomista ei peritä alkoholiveroa lainkaan. Niinpä siksari puolen litran tölkkejä 2,8 %-Tingsrydiä maksaakin vain 19:95 kruunua, eli pantteineen 2,72 € – puolet siitä inasen kalliimmasta tavarasta. Puolen litran leka onkin enää 45 sentin hintainen (vrt. Suomen halvin ykkösolut: 60c ja 33cl). Litrahinnan ollessa 6:65 kr/l eli 0,70 € / litra se on jo puolet halvempaa kuin Suomen ykkösolut (1,35 € / litra).

Käydäänpä sitten vielä Systembolagetissa katsomassa, minkä hintaista oikea, laimentamaton olut on. Halvin 33 cl tölkki nelosolutta eli eponyymisesti nimetty 5,2 til-% olut on saman hintainen kuin halvin Suomen keppanaan vertautuva olut eli 7:90 kr, pantteineen 93 senttiä. Ja puolen litran tölkki vastaavaa lientä lähtee hintaan 10:90 kr, pantteineen 1,25 euroa.

Kun lisäksi viiniä saa suunnilleen yhtä halvalla kuin laivalta, ei liene ihme, että pohjoissuomalaiset hakevat miedot alkoholijuomansa Tornionjoen länsirannalta. Samalla sitten ruotsalaiset hakevat väkevät viinat Suomesta, koska Alkossa viina on halvempaa kuin Ruotsissa.

Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että Suomen alkoholin vähittäismyynti toimii täysin perverssisti. Kaupasta ei ”kannata” ostaa ykkösolutta, koska se on käytännössä saman hintaista kuin kolmosolut. Nelosolutta ei kannata ostaa Alkosta, koska se on niin paljon kalliimpaa kuin kolmosolut, ja jos nimenomaisesti haluaa vahvempaa lageria, kannattaa jo mennä laivalle, Viroon tai Ruotsiin – mikä ikinä on lähimpänä. Sama pätee myös aitoon lonkeroon ja viiniin – Ruotsia lukuunottamatta myös väkeviin.

Tietyssä mielessä nykyjärjestelmä sorsiikin niitä, jotka asuvat kaukana sisämaassa. Heille samanlaisia vaihtoehtoja ei ole kuin pääkaupunkiseudun, Turun ja Vaasan seutujen ja Länsi-Lapin asukkaille. Kun sitten tulee lähdettyä halpojen hintojen perässä, ajetaan sitten helposti Latviaan asti ja haetaan auto täyteen juomia, joilla pärjää pidempään.

Prosenttirajojen nosto ja valmistustaparajoitteen poisto on lopulta vain näpertelyä. Todellisuudessa verotusta säätämällä saataisiin paljon tehokkaammin vähennettyä kannustimia hakea juomat meren takaa. Lisäksi Alkon pitäisi hinnoitella omat tuotteensa kilpailukykyisemmin. Toisin kuin viina, olut ja viini ovat ruokajuomia. Alkoholipolitiikan pitäisi siis suosia oluita ja viinejä viinan kustannuksella, kuten Ruotsissa. Kun Suomi on perinteisesti kopioinut kaiken (vähän viiveellä) Ruotsista, niin voisi olla fiksua kopioida Ruotsin alkoholiverotuskin yksi yhteen meille.


Taulukko alkoholiverosta eri pohjoismaissa. Alkon tutkimuksesta ”Information on the Nordic alcohol market 2016”.








Systembolagetin ja Alkon hinnoitteluero perustuu verotuksen lisäksi hinnoittelukertoimeen. Systembolagetin kaikki hinnat myydään 19 % ostohintaa kalliimmalla, kun taas Alko myy viinat 56 %, muut väkeät 50 %, viinit 54 %, lonkerot 81 % (!) ja 67 % ns. takaoven hintaa kalliimmalla. Kaikkein kalleimmat juomat myydään halvemmalla kertoimella, eli kyseessä on periaatteessa ostovoimaisemman asiakaskunnan suosimista käytännössä köyhien kustannuksella. Olut- tai lonkerotölkin minimimarginaali on Alkossa joka tapauksessa 29 senttiä, Systeemissä 85 äyriä eli 9 senttiä. Ei siis mikään ihme, että Alko myi vuonna 2015 vain 8,6 miljoonaa litraa olutta, kun Systembolaget myi 234,4 miljoonaa litraa – vaikka kaiken kaikkiaan suomalaiset kuluttivat yli kolmanneksen enemmän olutta per capita kuin ruotsalaiset!

Alkon oma hintavertailukin todistaa samaa mitä itse yllä omalla katsauksellani: lähinnä viina on Alkossa halvempaa kuin Systeemissä, viinit ja oluet ovat Ruotsin monopolissa selvästi halvempia.



Mutta en syytä kauppakeppanaan ja viinaralliin kierosti kannustavasta hinnoittelusta pelkkää Alkoa ja suomalaista alkoholipolitiikkaa. Osansa on suomalaisella vähittäiskaupallakin, joka on keskittynyt lähes yksinomaan keskiolueen. Kuka lähtisi ensimmäisenä tuomaan markkinoille kattavaa ja oikeasti edullisesti hinnoiteltua valikoimaa ykkösoluita keskiolutta raikkaampana ja terveellisempänä ruoka- ja saunajuomana?