Visionääri on poissa

Steve Jobs oli mies, joka muutti maailman ajattelullaan, joka oli enemmänkin kuin laatikon ulkopuolella. Pitkälti hänen ansiostaan käytämme nykyään tietokoneita, jotka eivät ole kryptisiä ja rumia konttorikoneita vaan kauniita, intuitiivisia laitteita, joita käytämme sujuvasti myös viihteen kuluttamiseen.

Jobs ei ollut pelkästään teknofriikki, hän oli myös tarkka perfektionisti. Häntä ennen ainoastaan Seymour Crayn supertietokoneet olivat huolellista designiä – Jobs mm. katseli tietokoneiden muotokieltä visioidessaan parkkipaikalla saksalaisia ja italialaisia merkkiautoja, joista inspiraatiota haettiin. 1998 julkistetun iMacin muotoja ja värejä alettiin apinoida yleisesti vuosituhanteen vaihteessa, ja 2000-luvun Apple-tuotteet ovat kuin 1960-luvun länsisaksalaista minimalismia, toimivaa designia. Jobs näki designin aivan oikein toimivien tuotteiden suunnitteluna, ei pelkästään estetiikkana.

Steve Jobs ei toki tuonut Apple-tietokonetta jokaiseen huusholliin, mutta hän keksi 1970-luvun puolivälissä ystävänsä Steve Wozniakin kanssa alkaa myydä kotitietokoneita ihmisille – myös muille kuin asianharrastajille (nörteille/hakkereille) ja bisnesmiehille. Apple II:n julkistamisen jälkeen alkoi ensimmäinen kotimikrobuumi.

1984 Jobs julkisti ensimmäisen kaupallisesti menestyneen tietokoneen, jossa oli hiiri ja typografisesti kaunis graafinen käyttöliittymä. Koneen nimi oli Macintosh. Nykytietokoneet ovat ensimmäisen Macin henkisiä perillisiä käyttöliittymäfilosofialtaan.

1990-luvun alussa hänen teknisesti vallankumouksillisilla NeXT-tietokoneillaan luotiin WWW ja Quake.

2001 Jobs esitteli maailmalle iPodin – se ei suinkaan ollut maailman ensimmäinen MP3-soitin, mutta vasta iPod ja sen kanssa naimisissa ollut iTunes-verkkokauppa mullistivat musiikkibisneksen ja syöksivät CD-levyn pois yli 10 vuotta kestäneestä valta-asemastaan.

2007 Steve Jobs leikkasi älypuhelimesta näppäimistön irti ja korvasi sen isommalla näytöllä, jossa oli mukana ensimmäinen kännykässä ollut monikosketusnäyttö ja taustalla vakaa, 21. vuosisadan Maceista tuttu OSX:n BSD-ydin. Laite oli samaa aikaan puhelin, internet-kommunikaattori ja suurinäyttöinen video-iPod.

2010 iPhone sai isoksi sisarekseen iPadin, joka oli menestys vain, koska tablettitietokone ajateltiin uudestaan. Kankea kynäohjaus sai unohtua, tilalle tulivat luontevat sormet monikosketusnäytön avulla.

Sen, mitä Gene Roddenberry visioi, sen Steve Jobs ennemmin tai myöhemmin toteutti. 2300-luvun sijaan tulevaisuuden tietotekniikka on täällä tänään. Harmi, ettei Jobs itse pääse näkemään, mihin hänen perintönsä alan vie.



Pieleen menneitä ennustuksia

Joskus omat ennakkoluulot, -käsitykset ja ennustukset saattavat mennä tosi pahasti pieleen. Vaikka elämme 2010-luvulla, me emme aja lentävillä autoilla, emme soita videopuhelinkioskeista emmekä pukeudu kaikkialla kireisiin jumppatrikoisiin.

Tulevaisuuden olkkari kirjasta Future Cities: Homes and Living into the 21st Century (1979)

Historiassa tällaisia pieleen menneitä väittämiä ovat olleet mm. Lordi Kelvinin "Ilmaa painavammat lentokoneet ovat mahdottomia" (1895), IBM:n pääjohtaja Thomas Watsonin kuuluisa "Maailmassa on markkinoita ehkä viidelle tietokoneelle" (1943), "Ydinkäyttöiset pölynimurit lienevät todellisuutta 10 vuodessa" (Yhdysvaltain boileri- ja lämpöpatteri-instituutin johtaja Robert Ferry, 1955) Variety-lehden käsitys rock'n'roll-ilmiöstä 1955 "Se menee kesäkuuhun mennessä ohi" sekä Microsoftin pääjohtajan Bill Gatesin lausumaksi väitetty "640 kilotavun keskusmuistin pitäisi riittää kaikille" vuodelta 1981.

Huomaamme, että monet näistä ennustuksista ovat saattaneet olla omana aikanaan täysin valideja ja uskottavia, mutta muuttuneet vain hetkessä naurettaviksi.

En ole itsekään välttynyt omaksumasta vääriä ennakkokäsityksiä, -luuloja ja ennustamasta asioita pieleen. Näitä ovat olleet, kronologisessa järjestyksessä:

"Possessiivisuffiksi on tarpeeton, jos samassa yhteydessä käytetään pronominia"

Okei, ihan noilla sanoilla en tietenkään osannut ennakkokäsitystäni pukea sanoiksi ala-asteella, mutta about ekasta neljänteen (n. 1995-97) olin tuota mieltä.

"Linux yleistyy kotitietokoneissa viimeistään parin vuoden päästä".

Tämä ei ole yli kymmenen vuoden odottelunkaan jälkeen toteutunut. Jostain syystä Linux ei vieläkään ole kuin hyvin marginaalisen, pääasiassa nörteistä ja opensource-aktivisteista koostuvan porukan käyttämä käyttöjärjestelmä. Kännyköihin nyt on toki levinnyt Android, joka pohjautuu Linuxiin.

"Windows XP on buginen ja ruma, jatkan Win2000:n käyttämistä odotellen Longhornia."

Oikeastihan en hankkinut XP:tä 2000-luvun alkuvuosina siksi, koska XP oli aiempia versioita vaikeampi warestaa. Lopulta sain kaverilta XP Pron ja siihen "corporate cd-key":n, ja käytin luvatta pari vuotta XP:tä ennen kuin sain aidon version. Longhornista tuli Windows Vista, johon en siirtynyt oikeasti sen takia, koska siitä ei ole mitään iloa XP:hen verrattuna. Se on ehkä näyttävä, mutta bloatattu – mulla on XP:ssäkin klassinen teema päällä. Win7 alkaa olla sitä, mitä Longhornilta odotettiin.


"Macintoshit on rumia, kaiken kanssa epäyhteensopivia kuriositeetteja, Apple menee kohta konkurssiin kun Commodorekin meni."

Näin ajattelin vielä 2000-luvun alussa yläasteella, vaikka iMac ja OSX olivat tulleet markkinoille. Kokemukseni Maceista rajoittui ennen Berliinin muurin kaatumista (1989) kuolleen pappani vanhaan kottaraisenpönttö-Maciin, jossa oli noin 10" mustavalkonäyttö ja yksinäppäiminen hiiri sekä yhden kaverini isän 90-lukulaiseen MacOS 8-Maciin – ajalta, jolloin Steve Jobs ei ollut Applella. Mehän kaikki tiedämme, että nykyään Mac on jopa yhteensopivampi kuin PC: Macintoshiin saa asennettua Windowsin vaivatta, mutta MacOS on puolimahdoton saada PC-koneeseen!

"Mikä tää YouTube on, Google Videos on parempi"

Näin ajattelin joskus 2005-06, ja näinhän se olikin aluksi. En vieläkään tajua, mikä sai halvan ja sekavan näköisen YouTuben yleistymään selkeän minimalistisen Google Videosin ohi, mutta kai se oli se sosiaalinen media, kommentit ja "Saatat pitää myös..."-palkki. Nykyään YouTube on käytännössä ainoa yleisesti käytetty videonjakopalvelu ja Google Videos on enää hakukone, jota kautta saa myös YouTube-videoita.

"Facebook, taasko joku uus yhteisöpalvelu. Tää villitys menee salee ohi parissa kuukaudessa, kun tulee taas joku uusi, onhan näitä nähty. IRC-Galleria on sitä paitsi parempi: siellä on isommat kuvat eikä ole pakkorekisteröintiä siihen, että näkee toisen profiilin."

Ajatelmani lokakuussa 2007, kun muutaman Facebook-kutsun jälkeen satoi jatkuvalla syötöllä mediassa uutisia Facebookista, Web 2.0:sta ja sosiaalisesta mediasta. Pettymykseni olikin suuri, kun veikkaukseni meni pieleen ja FB jäi kasvu-uralle, ja Galtsu käytännössä tyhjeni ikäisistäni. Minulla ei ylpeyssyistä vieläkään ole FB-profiilia, mutta faniyhteisö "kun 100 tulee täyteen, Sakari Kestinen liittyy Facebookiin" on olemassa, samoin julkinen page. Edelleenkin kritisoin sitä, että profiilia ei saa julkiseksi, toisin kuin Twitteriä tai IRC-Galleriaa (jälkimmäisessä toki kommentit ovat ei-jäseniltä piilossa).

Mitä tästä opimme?

8-bittiset urut

Jokunen vuosi sitten eksyin muusikko-nörtti Linus Åkessonin nettisivuille, ja kuuntelin sieltä Reverberations-levyn, joka sisältää J. S. Bachin sävellyksiä Åkessonin sovittamina. Levyn tekee erityiseksi se, että se kuulostaa aivan siltä kuin se olisi soitettu uruilla kirkossa, vaikka todellisuudessa se onkin syntetisoitu 1980-luvun suosituimman kotitietokoneen, Commodore 64:n SID-äänipiirillä, johon on lisätty syntetisoitu tilakaiunta!

Sama mies on myös tuunannut oman sähköharmooninsa "The Chipophone":ksi käyttäen samaa SID-äänipiiriä, katsokaa ja kuunnelkaa.



Tämä ajatus sai meikäläisen jälleen ajattelemaan laatikon ulkopuolelle. Idealamppu syttyi, ja tuloksena oli mullistava ajatus: nyt kun parin vuoden päästä Tampereen Vuorekseen rakennetaan kokonaan uusi kirkko, eikö olisi syytä olla moderni ja korvata vanhanaikaiset urut tilaamalla Åkessonilta yksi Chipophone, kytkeä siihen isot kajarit ja soittaa sitten kasibittisiä virsiä?

Minä ainakin innostuin ideastani välittömästi, entäpä te?

Liukuen

Olen jo varsin pitkään ollut kyllästynyt nykyarkkitehtuurin näkemyksen puutteeseen. Hei haloo, me eletään pitkälle 21. vuosisataa (= tulevaisuutta), missä on kaikki futurismi ja jännät keksinnöt?

Kuva: ichimusai

Luettuani BBC:n repparin ja katsottuani siihen liittyvän videon Googlen Zürichin toimistosta, innostuin täysin. Tuollaisessa työpaikassa haluaisin työskennellä! Sen lisäksi, että työpaikalla on peliluola, lepohuone, pimeä akvaariohuone, brittiläistyyppinen takkahuone/kirjasto ja kummallisia työskentelypaviljonkeja, siellä on myös yksi lapsellisuus, jonka toivoisin rakennettavan kaikkiin kerrostaloihin: talon sisäinen liukumäki! Googlen toimistolla se vieläpä johtaa työpisteeltä työpaikkaruokalaan, joka on aivan omaa luokkaansa (tasoa neljän-viiden tähden hotelli), mutta ei siitä sen enempää.

Ihmettelen, miksei kukaan aikuinen arkkitehti ole sitä aiemmin keksinyt: miksi tuhlata aikaa jonninjoutavaan portaita pitkin laskeutumiseen tai tarpeettomaan ja huonolla tuurilla aikaavieväänkin hissin varaamiseen, jos pyllymäkeä pääsisi vauhdilla alas? Ala-asteella ainakin meidän koulussa keksittiin liukua kaidetta pitkin alas, mutta se kiellettiin vaarallisena. Lapset ovat siis joskus kekseliäämpiä kuin aikuiset, mistä parkourin historiakin kertoo – David Belle kavereineen alkoi mm. lapsuuden leikkiensä inspiroimana käyttää koko kaupunkia uuden harrastuksensa ympäristönä.

Voi olla, että monikaan aikuinen ei innostuisi käyttämään – ainakaan kovin pian – liukumäkeä, jos sellainen heidän kotitaloonsa yhtäkkiä ilmestyisi portaiden rinnalle. Olisihan se nyt vallan epäsovinnaista, entä jos joku näkee jne. Mutta ehkä ihmiset tottuisivat.

Samoin liukumäellä voisi korvata ainakin osan alas vievistä liukuportaista esim. metroasemilla. On jotenkin ärsyttävää seistä jotain 3 km/h kulkevalla rappusella tai ohitella toisia liukuportaan käyttäjiä, jos on kiire junalle. Siinä, missä liukuportaita pitkin matka alas kestää minuutin-pari, kestäisi se liukumäkeä pitkin ehkä 10 sekuntia – ja olisi aivan älyttömän hauskaa, päivän huvipuistohetki! :)

En yleensä tykkää yhtään automainoksista, mutta alla olevassa Volkkarin mainoksessa näette, mitä tarkoitan:



Totta kai pitäisi huolehtia turvallisuudesta, ennen kuin näitä liukumäkiä aletaan rakentaa liikennevälineiksi. Liukumäen alapäähän tarvitaan riittävän pehmeä patja, kourun laitojen on oltava idioottivarman korkeat (mielellään läpinäkyvä putki, jos arkkitehtuuri sallii) ja mäen pitäisi kaartua S:n muotoisesti (eli aluksi jyrkästi, loiventuen loppua kohden). Mikäli näköyhteys ei ole koko mäen matkalta, tarvittaisiin vielä jokin kylpylöiden vesiliukumäistä tuttu liikennevalosysteemi, ettei kukaan laske toisen päälle.

Mitä itse olet mieltä? Haluaisitko sinä laskeutua katutasoon tai metrolaiturille liukumäkeä pitkin?

Reality-aikakone

Taas joka tuutissa toitotetaan, kuinka on alkanut jälleen uusi BB-tuotantokausi. Jotenkin tuntuu, että Big Brother on kuin Euroviisut, tulee yhtä varmasti joka vuosi kuin muuttolinnut keväällä. Itse en ole koskaan katsonut yhtään jaksoa BB:tä, mutta olen saanut sellaisen käsityksen, että se on aina sitä samaa, luksustaloon teljettyjen keskimäärin parikymppisten yliviriilien sinkkujen peuhaamisen ja sikailun tirkistelyä. Eli ei mua varten.

YLE Teema näytti taannoin BBC:n dokumentin "Electric Dreams", jossa tyypillinen, punatiilisessä townhousessa asuva englantilaisperhe palaa yliteknistyneestä nykypäivästä kertaheitolla ja kokonaisvaltaisesti (jopa TV-ohjelmia, tapetteja ja vaatteita myöten!) vuoteen 1970, palaten sitten sieltä jokaista vuorokautta kohden yhden kronologisen vuoden verran kohti Millennium-juhlaa. Joka "vuosi" perheeseen tuli uusi vekotin, perustuen Britannian keskiarvotilastoihin milloin laite X (esim. väritelkkari, kasettimankka) on tullut enemmistöön brittitalouksia. Ja joka "vuosi" perhe myös luopui jostain vanhasta, kuten arkkupakastimesta tultaessa pakastepitsa-aikakaudelle.

Perhe oli aluksi ihan järkyttynyt paluusta vuoteen 1970, varsinkin ubiikkiin elektroniikkaan tottuneet lapset. Pikku hiljaa perhe kuitenkin oivalsi, että teknologian puute on yhtäältä ylimääräistä työtä (varsinkin keittiössä), mutta toisaalta perheenjäsenet joutuivat ihan uudella tavalla asioimaan keskenään ja jopa syömään samaan aikaan(!) ruokapöydässä.

Teema uusii sarjan tänä syksynä, alkaen ma 11.10.

Mielessäni sitten yhdistelin sikailurealityn ja tämän dokumentäärisen realitysarjan ja käänsin asetelman päälaelleen: entä jos Big Brotherista tulisi spinoff, jossa lähdetään nykypäivästä ja mennään joka päivä yhden vuoden verran taaksepäin? Voisi monella ylimielisellä ja liian helppoon elämään tottuneella tulla sormi suuhun, viimeistään siellä 1970-luvulla. Ja joka vuosikymmenen vaihteessa äänestettäisiin ulos se, joka huonoiten pärjäsi kyseisellä vuosikymmenellä.