Steve Jobs oli mies, joka muutti maailman ajattelullaan, joka oli enemmänkin kuin laatikon ulkopuolella. Pitkälti hänen ansiostaan käytämme nykyään tietokoneita, jotka eivät ole kryptisiä ja rumia konttorikoneita vaan kauniita, intuitiivisia laitteita, joita käytämme sujuvasti myös viihteen kuluttamiseen.
Jobs ei ollut pelkästään teknofriikki, hän oli myös tarkka perfektionisti. Häntä ennen ainoastaan Seymour Crayn supertietokoneet olivat huolellista designiä – Jobs mm. katseli tietokoneiden muotokieltä visioidessaan parkkipaikalla saksalaisia ja italialaisia merkkiautoja, joista inspiraatiota haettiin. 1998 julkistetun iMacin muotoja ja värejä alettiin apinoida yleisesti vuosituhanteen vaihteessa, ja 2000-luvun Apple-tuotteet ovat kuin 1960-luvun länsisaksalaista minimalismia, toimivaa designia. Jobs näki designin aivan oikein toimivien tuotteiden suunnitteluna, ei pelkästään estetiikkana.
Steve Jobs ei toki tuonut Apple-tietokonetta jokaiseen huusholliin, mutta hän keksi 1970-luvun puolivälissä ystävänsä Steve Wozniakin kanssa alkaa myydä kotitietokoneita ihmisille – myös muille kuin asianharrastajille (nörteille/hakkereille) ja bisnesmiehille. Apple II:n julkistamisen jälkeen alkoi ensimmäinen kotimikrobuumi.
1984 Jobs julkisti ensimmäisen kaupallisesti menestyneen tietokoneen, jossa oli hiiri ja typografisesti kaunis graafinen käyttöliittymä. Koneen nimi oli Macintosh. Nykytietokoneet ovat ensimmäisen Macin henkisiä perillisiä käyttöliittymäfilosofialtaan.
1990-luvun alussa hänen teknisesti vallankumouksillisilla NeXT-tietokoneillaan luotiin WWW ja Quake.
2001 Jobs esitteli maailmalle iPodin – se ei suinkaan ollut maailman ensimmäinen MP3-soitin, mutta vasta iPod ja sen kanssa naimisissa ollut iTunes-verkkokauppa mullistivat musiikkibisneksen ja syöksivät CD-levyn pois yli 10 vuotta kestäneestä valta-asemastaan.
2007 Steve Jobs leikkasi älypuhelimesta näppäimistön irti ja korvasi sen isommalla näytöllä, jossa oli mukana ensimmäinen kännykässä ollut monikosketusnäyttö ja taustalla vakaa, 21. vuosisadan Maceista tuttu OSX:n BSD-ydin. Laite oli samaa aikaan puhelin, internet-kommunikaattori ja suurinäyttöinen video-iPod.
2010 iPhone sai isoksi sisarekseen iPadin, joka oli menestys vain, koska tablettitietokone ajateltiin uudestaan. Kankea kynäohjaus sai unohtua, tilalle tulivat luontevat sormet monikosketusnäytön avulla.
Sen, mitä Gene Roddenberry visioi, sen Steve Jobs ennemmin tai myöhemmin toteutti. 2300-luvun sijaan tulevaisuuden tietotekniikka on täällä tänään. Harmi, ettei Jobs itse pääse näkemään, mihin hänen perintönsä alan vie.
Hesarin verkkosivuilla on hyvä kirjoitus keskittymiskyvystä ja siitä, kuinka paikkaan mieluisaan harhailevat mietteet sohvalla tai sängyllä lojuen voivat näennäisestä laiskuudesta huolimatta luoda jotain aivan uutta.
Olen huomannut tämän itsekin: jos heittäydyn kesken päivän makaamaan sängylle tekemättä mitään, tulee ennemmin tai myöhemmin joko uni tai inspiraatio.
Kirjoitan tätä itse läppäri sylissä TTY:n kirjastossa sohvalla löhöten ja ajattelin piakkoin ruveta kelaileen.
Hei taas lukijat, olen palannut laatikon ulkopuolelle pitkän kirjoitustauon jälkeen.
Alun perin minun piti kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta julkaisivat sitten maatyöryhmän komiteanmietintönä loppuraportin, joka pikaisesti sisällysluetteloa silmäiltyäni oikein fiksulta. Kerrankin näyttää siltä, että on oikeasti tsiigattu sen lootan ulkopuolelle, eikä toistettu zombina samaa munkkilatinaa jostain innovaatioista, uusista Nokioista, bio- ja ympäristötekniikasta ja muusta hohhoijaasta vaan ikään kuin asetuttu ulkopuolisin silmin katselemaan ja löytämään maamme oikeat huippujutut.
Pääkaupunkimme talvimaisemaa. MieTo ry.
Erityisesti kannattaa katsoa proggiksen interaktiivinen Flash-sivu, joka on varsin innostava, inspiroiva ja heittää pallon Sinulle ja muille 5,2 miljoonalle suomalaiselle: pidä Suomi Suomena ja itsesi rehellisesti suomalaisena.
On hyvä välillä muistuttaa meikäläisiä, että ainaisesta purnauksesta huolimatta meillä on oikeasti aivan huipputason koulutus päiväkodista aina yliopistotasolle saakka (jota ei saa pilata millään lukukausimaksu-pelleilyllä!), maailman puhtaimmat ja runsaat makean veden varannot, läjä erilaisia superruokia omasta takaa (mm. mustikka ja nokkonen) sekä kulttuurisia erityispiirteitä: talkooperinteet, omat juhlamme sekä erityisesti se maaginen hiljaisuus, jonka voi aistia kärjistetyimmillään julkisissa kulkuvälineissä aamuisin.
Sijaintimme ja eklektinen kulttuurimme idän ja lännen välissä tuo meille jänniä erityispiirteitä, kuten kykymme sumplia vaikeitakin riitoja (UKK, Ahtisaari, Haavisto; ETYK, Namibia/Jugoslavia, Darfur). Tätä työryhmä haluaa korostaa, mikä on oikeasti aika tärkeä juttu. Äärimmäisen hienoa, mutta ehdottoman oikeutettua olisi, jos jokin arvostettu kansainvälinen kansainvälisen politiikan, rauhanturvaamisen tai vastaavan instituutti muuttaisi Helsinkiin tai muualle Suomeen. Eräs Herra väläytti Qaikussa jopa, että YK:n päämaja pitäisi siirtää Kalasatamaan. Näitä lisää!
Hei taas lukijat, olen palannut laatikon ulkopuolelle pitkän kirjoitustauon jälkeen.
Alun perin minun piti kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta julkaisivat sitten maatyöryhmän komiteanmietintönä loppuraportin, joka pikaisesti sisällysluetteloa silmäiltyäni oikein fiksulta. Kerrankin näyttää siltä, että on oikeasti tsiigattu sen lootan ulkopuolelle, eikä toistettu zombina samaa munkkilatinaa jostain innovaatioista, uusista Nokioista, bio- ja ympäristötekniikasta ja muusta hohhoijaasta vaan ikään kuin asetuttu ulkopuolisin silmin katselemaan ja löytämään maamme oikeat huippujutut.
Pääkaupunkimme talvimaisemaa
Erityisesti kannattaa katsoa proggiksen interaktiivinen Flash-sivu, joka on varsin innostava, inspiroiva ja heittää pallon Sinulle ja muille 5,2 miljoonalle suomalaiselle: pidä Suomi Suomena ja itsesi rehellisesti suomalaisena.
On hyvä välillä muistuttaa meikäläisiä, että ainaisesta purnauksesta huolimatta meillä on oikeasti aivan huipputason koulutus päiväkodista aina yliopistotasolle saakka (jota ei saa pilata millään lukukausimaksu-pelleilyllä!), maailman puhtaimmat ja runsaat makean veden varannot, läjä erilaisia superruokia omasta takaa (mm. mustikka ja nokkonen) sekä kulttuurisia erityispiirteitä: talkooperinteet, omat juhlamme sekä erityisesti se maaginen hiljaisuus, jonka voi aistia kärjistetyimmillään julkisissa kulkuvälineissä aamuisin.
Helsingin metrossa.
Sijaintimme ja eklektinen kulttuurimme idän ja lännen välissä tuo meille jänniä erityispiirteitä, kuten kykymme sumplia vaikeitakin riitoja (UKK, Ahtisaari, Haavisto; ETYK, Namibia/Jugoslavia, Darfur). Tätä työryhmä haluaa korostaa, mikä on oikeasti aika tärkeä juttu. Äärimmäisen hienoa, mutta ehdottoman oikeutettua olisi, jos jokin arvostettu kansainvälinen kansainvälisen politiikan, rauhanturvaamisen tai vastaavan instituutti muuttaisi Helsinkiin tai muualle Suomeen. Eräs Herra väläytti Qaikussa jopa, että YK:n päämaja pitäisi siirtää Kalasatamaan. Näitä lisää!
Joskus omat ennakkoluulot, -käsitykset ja ennustukset saattavat mennä tosi pahasti pieleen. Vaikka elämme 2010-luvulla, me emme aja lentävillä autoilla, emme soita videopuhelinkioskeista emmekä pukeudu kaikkialla kireisiin jumppatrikoisiin.
Historiassa tällaisia pieleen menneitä väittämiä ovat olleet mm. Lordi Kelvinin"Ilmaa painavammat lentokoneet ovat mahdottomia" (1895), IBM:n pääjohtaja Thomas Watsonin kuuluisa "Maailmassa on markkinoita ehkä viidelle tietokoneelle" (1943), "Ydinkäyttöiset pölynimurit lienevät todellisuutta 10 vuodessa" (Yhdysvaltain boileri- ja lämpöpatteri-instituutin johtaja Robert Ferry, 1955) Variety-lehden käsitys rock'n'roll-ilmiöstä 1955 "Se menee kesäkuuhun mennessä ohi" sekä Microsoftin pääjohtajan Bill Gatesin lausumaksi väitetty "640 kilotavun keskusmuistin pitäisi riittää kaikille" vuodelta 1981.
Huomaamme, että monet näistä ennustuksista ovat saattaneet olla omana aikanaan täysin valideja ja uskottavia, mutta muuttuneet vain hetkessä naurettaviksi.
En ole itsekään välttynyt omaksumasta vääriä ennakkokäsityksiä, -luuloja ja ennustamasta asioita pieleen. Näitä ovat olleet, kronologisessa järjestyksessä:
"Possessiivisuffiksi on tarpeeton, jos samassa yhteydessä käytetään pronominia"
Okei, ihan noilla sanoilla en tietenkään osannut ennakkokäsitystäni pukea sanoiksi ala-asteella, mutta about ekasta neljänteen (n. 1995-97) olin tuota mieltä.
"Linux yleistyy kotitietokoneissa viimeistään parin vuoden päästä".
Tämä ei ole yli kymmenen vuoden odottelunkaan jälkeen toteutunut. Jostain syystä Linux ei vieläkään ole kuin hyvin marginaalisen, pääasiassa nörteistä ja opensource-aktivisteista koostuvan porukan käyttämä käyttöjärjestelmä. Kännyköihin nyt on toki levinnyt Android, joka pohjautuu Linuxiin.
"Windows XP on buginen ja ruma, jatkan Win2000:n käyttämistä odotellen Longhornia."
Oikeastihan en hankkinut XP:tä 2000-luvun alkuvuosina siksi, koska XP oli aiempia versioita vaikeampi warestaa. Lopulta sain kaverilta XP Pron ja siihen "corporate cd-key":n, ja käytin luvatta pari vuotta XP:tä ennen kuin sain aidon version. Longhornista tuli Windows Vista, johon en siirtynyt oikeasti sen takia, koska siitä ei ole mitään iloa XP:hen verrattuna. Se on ehkä näyttävä, mutta bloatattu – mulla on XP:ssäkin klassinen teema päällä. Win7 alkaa olla sitä, mitä Longhornilta odotettiin.
"Macintoshit on rumia, kaiken kanssa epäyhteensopivia kuriositeetteja, Apple menee kohta konkurssiin kun Commodorekin meni."
Näin ajattelin vielä 2000-luvun alussa yläasteella, vaikka iMac ja OSX olivat tulleet markkinoille. Kokemukseni Maceista rajoittui ennen Berliinin muurin kaatumista (1989) kuolleen pappani vanhaan kottaraisenpönttö-Maciin, jossa oli noin 10" mustavalkonäyttö ja yksinäppäiminen hiiri sekä yhden kaverini isän 90-lukulaiseen MacOS 8-Maciin – ajalta, jolloin Steve Jobs ei ollut Applella. Mehän kaikki tiedämme, että nykyään Mac on jopa yhteensopivampi kuin PC: Macintoshiin saa asennettua Windowsin vaivatta, mutta MacOS on puolimahdoton saada PC-koneeseen!
"Mikä tää YouTube on, Google Videos on parempi"
Näin ajattelin joskus 2005-06, ja näinhän se olikin aluksi. En vieläkään tajua, mikä sai halvan ja sekavan näköisen YouTuben yleistymään selkeän minimalistisen Google Videosin ohi, mutta kai se oli se sosiaalinen media, kommentit ja "Saatat pitää myös..."-palkki. Nykyään YouTube on käytännössä ainoa yleisesti käytetty videonjakopalvelu ja Google Videos on enää hakukone, jota kautta saa myös YouTube-videoita.
"Facebook, taasko joku uus yhteisöpalvelu. Tää villitys menee salee ohi parissa kuukaudessa, kun tulee taas joku uusi, onhan näitä nähty. IRC-Galleria on sitä paitsi parempi: siellä on isommat kuvat eikä ole pakkorekisteröintiä siihen, että näkee toisen profiilin."
Ajatelmani lokakuussa 2007, kun muutaman Facebook-kutsun jälkeen satoi jatkuvalla syötöllä mediassa uutisia Facebookista, Web 2.0:sta ja sosiaalisesta mediasta. Pettymykseni olikin suuri, kun veikkaukseni meni pieleen ja FB jäi kasvu-uralle, ja Galtsu käytännössä tyhjeni ikäisistäni. Minulla ei ylpeyssyistä vieläkään ole FB-profiilia, mutta faniyhteisö "kun 100 tulee täyteen, Sakari Kestinen liittyy Facebookiin" on olemassa, samoin julkinen page. Edelleenkin kritisoin sitä, että profiilia ei saa julkiseksi, toisin kuin Twitteriä tai IRC-Galleriaa (jälkimmäisessä toki kommentit ovat ei-jäseniltä piilossa).
Sillä uhallakin, että tämä blogi on alkuperäisistä suunnitelmistani huolimatta menossa poliittiseksi spedeilyksi:
Nyt on siis käynnissä Posti- ja logistiikka-alan unionin masinoimat työtaistelut. Täytyy sanoa, että entisenä iteljooninakin sympatiani ovat Itella Oyj:n ja valtio-omistajan puolella: ensinnäkin postiliikenne on ollut kilpailulle avattuna jo vuodesta 1994 ja toisekseen tämä uusi, liberaalimpi direktiivi on EU:n asettama, johon ei hirveästi Suomen eduskunnalla saati Itella Oyj:llä ole sananvaltaa.
Toki Suomen eduskunta voi asettaa direktiiviä kovempia palvelutasovaatimuksia, joten sikäli olen PAU:nkin puolella. Mutta minusta tuntuu, että niin EU, Eduskunta, PAU kuin Liikenne- ja viestintäministeriökin ajattelevat tiukasti laatikon sisäpuolelle, eivätkä kurkkaa muille aloille löytääkseen analogioita, joita voisi soveltaa myös postipuolella.
Väite, että posti olisi "luonnollinen monopoli" on pakko todeta ainakin taajama-alueilla myytiksi; haja-asutusalueillahan jo lähikaupan pito on "luonnollinen monopoli", mutta etenkin asutuskeskuksissa on paljon erilaisia palvelutarpeita, joihin yksi postiyritys ei voi vastata. Toki toimipaikkaverkko on jo lähellä luonnolista monopolia, tai ainakaan ei ole järkeä ylläpitää päällekkäistä postitoimistojen verkkoa.
PAU:n jäsenlehti Reitti kyseli eduskuntaryhmien puhiksilta kysymyksiä, joihin haluan itsekin asiaa jonkin verran seuranneena vastata.
1. Kilpailun lisääntyessä Itella menettää kannattavimpia markkinoitaan, eikä se pysty enää välttämättä rahoittamaan tulorahoituksella haja-asutusalueiden postipalveluita. Kuinka haja-asutusalueiden postitoiminnan rahoitus tulisi mielestänne turvata?
Mielestäni tarvitaan jokin postivero, joka kannetaan jokaisesta postilähetyksestä ja rahastoidaan, josta se sitten käytetään haja-asutusalueiden postitoiminnan järjestämiseen ostopalveluna.
2. Lakiehdotus mahdollistaa postikilpailun avaamisen halukkaille toimijoille ilman laatuvaateita. Tulisiko mielestänne myös yleispalveluvelvoitteen haltija Itellan kilpailijoille asettaa uudessa postilaissa laatu-, hinta ja saatavuusvaateita?
Itellan ei pidä olla lähtökohtaisesti "yleispalveluvelvoitteen haltija" vaan yleispalvelu pitäisi kilpailuttaa konsessiomenettelyn kautta, eli esim. seutu- tai maakunnittain katsotaan, kuka palveluntarjoaja hoitaa jakelun edullisimmin, tietyt kriteerit täyttäen.
Postialallakin voitaisiin siirtyä tilaaja–tuottaja-malliin, jossa olisi erityinen valtion Postilaitos, joka niinkuin wanhoina hyvinä aikoina järjestää postitoimen (yleispalvelun tariffeista voi päättää Valtioneuvosto), mutta tällä kertaa varsinaisen postipalvelun (jakelu, kuljetus lajittelu jne.) hankinta ulkoistettaisiin ja sitä voisi hoitaa ex-PTL:n perillinen Itella tai kuka tahansa kilpailutuksissa voittaisi.
Tällöin Itella voisi rauhassa olla kilpailemassa "kermankuorijoiden" kanssa, kun sen ei tarvitsisi kantaa huolta haja-asutusalueiden tappioista.
3. Yleispalveluvelvoite on lakiehdotuksessa aiempaa matalampi. Tulisiko mielestänne esim. ensimmäisen luokan kirje yleispalvelutuotteena korvata ns. kahden yön yli 02-kirjeellä ja pidättekö tarkoituksenmukaisena postitoimipaikkojen vähentämisen ja vanhusten erityispalvelujen ikärajan laskemisen?
Ei tulisi, ellei samalla pikakirjeen hintaa määrätä merkittävästi nykyistä halvemmaksi. Yön yli-palvelu on ainoa tapa, millä kirje voi olla nykypäivän hektisessä maailmassa kilpailukykyinen viestintämuoto. Tai – toki "saman vuorokauden aikana"-kirje olisi vielä kilpailukykyisempi. Postitoimipaikkojen määrää tulisi pikemminkin kasvattaa innovaatioilla (mm. operaattorineutraalisuus!), joista kirjoitan myöhemmin.
4. Valtionyhtiö Itella on merkittävä työllistäjä maassamme. Tulisiko mielestänne postilain uudistamisessa myös työllisyyskysymykset ottaa huomioon? Kuinka se tulisi postilakia säädettäessä tehdä?
Voidaanhan niitä käsitellä. Mutta lähtökohtana se ei voi olla: muutenhan meillä olisi vieläkin tsaarinaikainen Postilaitos, jossa suunnilleen joka kortteliin oli oma postipoika.
No niin, nyt on vierähtänyt kaksi viikkoa edellisestä blogipostista – ironisesti hirvittävän kiireen takia. Olen pari viikkoa juossut ympäri Tamperetta ja pari kertaa Helsingissäkin asioita hoitamassa. Sain töitä erään verkkokaupan kuvausten kirjoittajana ja syyslomien jälkeen alkaa näillä näkymin tutkintooni kuuluva harjoittelu kaupungin joukkoliikenneyksikössä – todennäköisesti työpäivän ollessa yliopistoluentoja lukuunottamatta ysist viiteen! Lukemattomien lehtien ja avaamattomien kirjeiden kasa on suorastaan hirvittävä.
Tämänpäiväisen kirjoituksen aiheena on kulkureittien luova valinta. Sivusin taannoin parkouria, ja sen filosofian soveltaminen tavalliseen arkiliikkumiseen on minusta piristävää. Miksi kulkisin aina samaa pitkästyttävää reittiä paikasta A paikkaan B, kun sen voi kulkea joko tavanomaisia reittejä viivasuoremmin tai kokonaan katetussa tilassa?
Tampereen yliopiston Opintoputki (C) cemre
Käytän kuvassa näkyvää opintoputkea oikeastaan melkein jokaisena yliopistopäivänä. Putki on oikeasti tosi epäkäytännöllinen: ensin pitää kiivetä taustalla näkyvässä Pinnissä vitoseen ja kulkea sitten putki toiseen päähän, jossa on pakollinen hissimatka kakkoskerrokseen. En tiedä, korotetaanko vanhaa päätaloa noilta kohdin koskaan, jolloin opintoputken käyttö kasvaisi, mutta toistaiseksi ainakin tunnun olevan putken ainoa käyttäjä.
Kuljen putkessa, koska se on jännää. Putken ikkunoista avautuu aivan mahtavat, urbaanit maisemat Viinikan puutaloesikaupunkiin ja Pinninkatua pitkin Tullin ja Tammelan kaupunginosiin. Lisäksi putkea käyttämällä pääsee virittäytymään todelliseen scifi-tunnelmaan: ympäröivä rakennuskanta kampuksella on ihan kuin suoraan scifi-leffasta teräksisine seinineen, lasiportaaleineen ja -siltoineen. Pinni A:n porttiosanteslakäämimäiset teräspylonit ovat myös oleellinen osa scifi-estetiikkaa, eikä 50-luvun arkkitehtuuria edustava Päätalokaan nauhaikkunoineen ole millään lailla antiikkinen.
Kulkemalla katutasossa säästäisin putkeen verrattuna noin minuutin, mutta hei: vuorokaudessa on 1440 minuuttia, yhden scifi-elämyksen karsiminen ei juurikaan säästä aikaa, vaikka olisi mitkä kiireet ja deadlinet. Ulkonaliikkumisen houkuttavuus vähenee lineaarisesti sään mukaan: jos ulkona sataa tai pyryttää, kuljen varmasti sisäkautta: tällöin ei tarvitse kulkea edes garderoobin kautta. Jos ulkona on >20 °C ja poutaa, pysyn varmasti ulkona niin paljon kuin mahdollista. Tällöin luen (tai ainakin yritän lukea) tenttiinkin mieluiten puistossa.
Muutenkin suosin yleensä etenkin talvisin näitä sisätilareittejä. Tampereella on varsin pitkä yhtenäinen katettu kokonaisuus yliopistokampuksen naapurissa sijaitsevilta Tullintorin eteläisiltä ovilta S-Market Pendoliinon kassojen editse Matkakeskustunneliin, jonka toisessa päässä on jo Asema-aukio, eli kaupungin ydinkeskusta. TTY:llä kaikkien talojen välillä pääsee U:n muotoisesti opintoputkia pitkin, ja koska siellä putket ovat pääkerroksessa, niitä myös käytetään. TAYS:n alueella on tunnetusti aivan valtava maanalainen ja kompleksin sisäinen kulkutieverkosto, jossa on myös tavattoman helppoa eksyä. FinnMedi 3:sta on tullut kuljettua muutaman erillisen rakennuksen läpi erittäin monimutkaista reittiä pitkin aina sairaalan kahvilaan ja pääoville – myös rattaiden kanssa. Siitäkin tuli kyllä aika Half–Life-olo, piti melkein tehdä reality check, ollaanko Black Mesassa kun valkotakkia, trukkia ja stevaria näkyy joka paikassa. Sentään missään ei lojunut sorkkarautaa.
Moron tutkija testasikin kerran tämän reitin: Keskustorilta pääsee Koison kauppakäytävän, Kauppahallin ja Sokoksen kautta vain lyhyen Hämeenkadun ylityksen kautta Kapp Ahliin, josta pääsisi teoriassa kellarin kautta Kauppakadun ja Kuninkaankadun risteyksen ali vinottain vastapäätä sijaitsevaan Seppälään. Joskus polvenkorkuisena kuljinkin sieltä, kun sitä kautta pääsi vielä kulkemaan. Seppälän talosta pääsee jatkamaan edelleen Puutarhakadun varteen, ja siitä muutamassa sekunnissa Anttilaan, jonka läpi kuljettuaan on jo Satakunnankadun varressa. Eli neljä korttelinväliä käytännössä kokonaan sisätiloissa!
Helsinki on sisätilaliikkujan unelmakaupunki Suomen oloissa: periaatteessa on kai mahdollista kulkea kolmen metroaseman välinen matka kokonaan sisätiloissa kävellen. Se ainakin on empiiristen kokemusteni perusteella varmaa, että Helsingin asemalta pääsee Asematunnelin kautta Forumiin, josta voi kulkea mutkittelevia reittejä pitkin Kampin keskukseen tai vasemmalle Mannerheimintien, Forumin ja Stockan alapuolisten parkkiluolien ainakin Stockalle asti. Kuulemma parkkihallien läpi voi ajaa autolla Kampin länsipuolelta Lapinrinteen nurkalta sisään ja idässä jostain Hakaniemen sillan läheltä(?) ulos. Mahtava kaupunki urbaaniin löytöretkeilyyn!
Hyvä lukijani, käytätkö sinä koskaan tarkoituksellisesti sisätilareittejä? Vai kuljetko mieluummin suorinta reittiä ulkotiloissa, kylmästä säästä ja huonosta kelistä huolimattakin?
Olen jo pitkään ihmetellyt, mikä järki siinä on, että valtaosa meistä joutuu heräämään aikaisin aamulla ja kiirehtimään siihen yhteiseen aamuruuhkaan, jotta pääsisi aamukahdeksaksi työ-/opiskelupaikalleen ja taas iltapäivällä noin neljän aikoihin takaisin – ruuhkassa.
(C) Adam Robot
Wikipedian mukaan "normaaliksi työajaksi kutsutaan tavallisesti aikaa arkipäivinä maanantaista perjantaihin klo 8–16 tai 9–17. Tämä vastaa valtion ja kuntien virastojen virka-aikaa sellaisena kuin se on Suomessakin ollut 1960-luvulta lähtien. Samaa työaikaa noudatetaan useilla yksityisilläkin työpaikoilla, etenkin toimistotyössä sekä myös sellaisilla teollisilla työpaikoilla, joissa tekniset syyt eivät muuta edellytä."
Kysymykseni kuuluu siis, että miksi?
Asiakaspalvelutyö toki vaatii sitä, että ollaan tiettyinä kellonaikoina töissä, mutta se on vain kapea sektori kaikesta työstä. Ja siitäkin suuri osa tapahtuu muulloin kuin virka-aikaan, paitsi siis virastojen än äs "asiakaspalvelu". Olen huomannut senkin, että pienten erikoisliikkeiden kauppiaat pitävät aika usein esim. varsin optimaalista 10–18-aukioloaikaa, eli niidenkään takia ei ruuhkissa seisota.
En millään jaksa uskoa, että on mitään oikeasti pakottavaa syytä laittaa kaikki yhtä aikaa kiitämään työpaikalle / kouluun aamukahdeksaksi tai -yhdeksäksi. Niin monelle tuntuu aamuherääminen olevan tuskaa – samoin aamuruuhkat, että eikö oikeasti olisi hyvä ajatella sen oravanpyörän ulkopuolelle ja miettiä, onko tässä mitään järkeä?
Veikkaan, että pallo on monesti työnantajalla: jos erityiset syyt eivät sitä edellytä, eikö laaja liukuma voisi olla ihan jees? Eli aamuvirkku tulkoon toimistolle vaikka 6:30 jos siltä tuntuu, mutta aamu-uninen ei todellakaan ole täysin työkykyinen aamukasilta, edes sen kahvihuone-ekskursion jälkeen. Annettakoon hänelle mahdollisuus tulla vaikka kymmenen jälkeen, jos siltä tuntuu ja poistukoon sitten ehtoommalla kuin muut. Tai tehköön 30-tuntista työviikkoa, eli vaikka kolme kymppituntista tehopäivää ja neljä päivää sapattia, tai viisi kuusituntista päivää, mikä nyt parhaiten käy. Itse olisin tulevaisuudessa valmis tinkimään 25 % palkastani, jos saisin tehdä 25 % lyhempää päivää.
Joku ehkä älähtää, että ei onnistu – neukkarit alkavat aamuysiltä, joten viimeistään silloin työpäiväkin alkaa. Joo joo, mutta ei kai niitä aamukokouksia sentään ihan joka päivä ole, ja kai se kokous voi alkaa joskus vähän myöhemminkin?
Sivarissa ollessani jouduin pitkästä aikaa väkipakolla repimään itseni noin seitsemältä aamulla yli 10 kuukauden ajan. Joinain aamuina kännykkä oli tehnyt tenän ja sammunut itsestään, joten onnistuin luomaan itsestäni varsin epäluotettavan kuvan, kun herätyskello ei herättänytkään. Joinain aamuina myöhästyin ihan vain aamukoomani takia, eli heräsin joo, mutta valvetila ei riittänyt ripeään aamutoimien suorittamiseen.
Sivaripaikkani oli valtion virasto, ja siellä oli siis virkamiehiä ja toimihenkilöitä. Duunini oli mm. keittää heille aamukahvit ja laittaa aamiaispöytä. Valmista piti olla 8:45 mennessä, ja jo sitä ennen sinne aina tuli porukkaa kärkkymään – ensimmäiset olivat hakeneet herätyssumppinsa automaatista jo ennen kahdeksaa. Mutta siellä liukuma toimi hyvin: oravanpyörä-enemmistö tuli silloin pünktlich 8:45 jonottamaan mohlajukkaa, öörliböördit tulivat hakemaan jo santsia ja viimeiset, vähän boheemimmat virkamiehet ja -naiset tulivat vasta 9:30 aikaan, jolloin tarjoilun virallisesti piti loppua – omavaltaisestihan keräilin tarjottavat pois pöydästä joskus 9:30-10:00 välillä päivästä riippuen. Mahdollisesti porukkaa lappasi senkin jälkeen, mutta ei enää ainakaan merkittävästi kahvihuoneen kautta. Sanomattakin lienee selvää, että minuun tyytyväisimpiä virkamiehiä olivat ne myöhään tulleet, jotka eivät päässeet todistamaan joka-aamuista kiiresähläystäni.
Jos tästä kasista–neljään-obsessiosta päästäisiin eroon, kaikilla olisi kivempaa ja yhteiskuntakin säästäisi rahaa. Koska ruuhkapiikit poistuisivat, teitä ei tarvitsisi mitoittaa ylisuuriksi, eikä liikennelaitosten tarvitsisi hankkia ruuhkavuoroihin busseja, jotka seisovat varikolla 20 tuntia päivästä. Joukkoliikenteen kannattavuuskin paranisi, kun aamupäivän nykyään lähes tyhjiin busseihin tulisi ruuhkasta siirtyneitä työmatkalaisia.
Aloittaa voisi vaikka toisen asteen oppilaitoksista. Tunnetusti iltavirkut teinit saapuvat koomaisina lukioiden ja amisten aamutunneille vain torkkuakseen pulpetilla, kätensä tyynynä. Jos olisin lukiossa voinut valita, otanko jotain aamupalkkiin 8-10 vai mieluummin 16-18, olisin sumeilematta ottanut jälkimmäisen. Ne harvat kymmenen aamut tuntuivat aivan luksukselta, kerrankin ehti nukkua edes kahdeksan tuntia (unta en saanut ennen puolta yötä, harvoin vieläkään). Ja tämä siis valintana: kurssi järjestettäisiin sekä aamulla että iltapäivällä ja olisi opiskelijan oma valinta, kumpi kellonaika sopii paremmin.
Yliopiston alku olikin aivan mahtavaa, kun tajusi luentojen olevan liki poikkeuksetta lähempänä iltapäivää kuin aamukasia. Huomenna minulla on jopa niinkin aikaisin kuin ysiltä ruotsintunti, eli lienee jo aika lopettaa kirjoittaminen.
